Hobittifilmit tehdään sittenkin Uudessa-Seelannissa

Uuden-Seelannin hallituksen väliintulo on ratkaissut kiistan, joka oli johtamassa kahden suurelokuvan teon siirtämiseen pois saarivaltiosta. Hallitus ja filmijätti Warner Bros pääsivät sopuun ehdoista, joilla Peter Jackson filmaa maassa kaksi elokuvaa J.R.R. Tolkienin hobittiromaanista.

Warner Bros saa noin 25 miljoonan dollarin eli noin 18 miljoonan euron hyödyn muun muassa veroleikkauksina. Lisäksi sopimus edellyttää työlakien muuttamista, jotta näyttelijöiden työtaistelut eivät pysäytä filmauksia.

Kahden hobittielokuvan yhteisbudjetti on noin 500 miljoonaa dollaria. Talousasiantuntijoiden mukaan kuvausten siirtyminen muualle olisi tullut Uudelle-Seelannille paljon tuotakin kalliimmaksi: maa olisi voinut menettää peräti 1,5 miljardin dollarin tulot.

Jackson aloittaa filmien kuvaukset helmikuussa. Hobittisaagan avausosaa odotetaan valkokankaille vuoden 2012 lopulla ja toista osaa vuotta myöhemmin.

(MTV3 - STT - AFP - DPA - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.