Hotakaisen uutuusromaanista elokuva

Kinotar on hankkinut elokuvaoikeudet Kari Hotakaisen tämän syksyn uutuuskirjaan Ihmisen osa. Tulevan elokuvan ohjaa Veikko Aaltonen, joka ohjasi myös Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaaniin perustuvan suositun elokuvan. Muita Aaltosen ohjauksia ovat esimerkiksi elokuvat Rakkaudella Maire ja Tuhlaajapoika sekä tv-sarjat Helppo elämä ja Harvoin tarjolla. Ihmisen osa pyritään saamaan elokuvateattereihin vuoden 2012 aikana.

Erinomaiset arvostelut saanut Ihmisen osa -romaani kertoo kirjailijasta, jolta aiheet ovat lopussa. Hän päätyy ostamaan 7000 eurolla entisen lanka- ja nappikauppiaan Salme Malmikunnaan elämän. Romaani itkettää ja naurattaa ja kertoo paljon ajastamme, ja siitä miten elämä voi romahtaa silmänräpäyksessä.

-Ihmisen osa on Suomessa harvinaista proosaa, joka luotaa elämäntapamme vinoutumia ja käsittelee niitä traagisen komedian keinoin. Tämä hyvin elokuvamaisesti kirjoitettu tarinaa ansaitsee ehdottomasti myös elokuvasovituksen, sanovat Kinottaren tuottajat Lasse Saarinen ja Risto Salomaa.

Kari Hotakaisen tuotantoa on käännetty yli 20 kielelle. Teoksellaan Juoksuhaudantie hän voitti Finlandia-palkinnon 2002 ja Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2004.

Kinotar Oy on 15-vuotias elokuvatuotantoyhtiö, joka on tuottanut yli 60 pitkää elokuvaa, dokumenttielokuvaa ja tv-fiktiota. Yhtiön tuotantoa ovat esimerkiksi Risto Räppääjä, Postia pappi Jaakobille, Juoksuhaudantie, Nousukausi, Rakkaudella Maire ja Joutilaat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.