Huippukapellimestari: Nuoret eivät treenaa kunnolla musiikkia eivätkä urheilua

Yksi Suomen huippukapellimestareista, Atso Almila, on huolissaan nuorista, jotka eivät harjoittele tarpeeksi päästäkseen huipulle musiikissa tai urheilussa.

– Ihmiset eivät paneudu asioihin eivätkä treenaa kunnolla, sen näkee urheilussakin. Kuitenkin vain harjoittelemalla opitaan, muuten ei, Atso Almila sanoi Huomenta Suomen lähetyksessä tänä aamuna sumuisella Kuopion torilla.

Almila toimii nykyään Kuopion kaupunginorkesterin 2. kapellimestarina. Hän vetää parhaillaan Kuopiossa yhdessä professori Jorma Panulan kanssa mestarikurssia.

Almila kuitenkin uskoo Suomessa olevan tulevaisuudessakin suomalaisia huippukapellimestareita.

– Ensin puhuttiin suomalaisista kapellimestareista ihmeenä, sitten puhe kääntyi suomalaiseen koulutusihmeeseen.

Almilan mukaan kulttuuri- ja musiikkiväki on tehnyt paljon, jotta kansa ei nyrpistäisi nenäänsä huipputaiteelle samaan aikaan kun urheilussa vain huiput kelpaavat.

– Ovet on avattu kaikille ja esimerkiksi lippujen hinnat ovat halvat. Musiikki on tarkoitettu kaikkien nautittavaksi, sitä ei tarvitse ymmärtää.

– Kannattaa mennä katsomaan ja kuuntelemaan. Esimerkiksi Kaija Saariahon nykymusiikista yleisö yleensä tykkää ja sanoo, että siinä oli jännä värimaailma.

Kuopion musiikkikeskusta Almila kehuu yhdeksi Euroopan parhaista konserttisaleista.

– On harvinainen onni, että se rakennettiin, nykypäivänä taloa ei tehtäisi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.