J.H. Erkon runokilpailun voitto Helsinkiin

J.H.Erkon runokilpailun voitti Anna-Lotta Helin (s. 1975) Helsingistä. Helin kuvasi kauniilla, kiinteällä kielellään elämän ja kuoleman muuttuvia suhteita historian ja mytologian syvyyttä vasten. Toiseksi tuli tamperelainen Olli Sinivaara (s. 1980), joka opiskelee ensimmäistä vuotta Helsingin yliopistossa käytännön filosofiaa. Sinivaara herätteli nykyihmistä turtumuksesta tietoisuuteen hengästyttävin vyörytyksin. Kolmanneksi sijoittui Katja Meriluoto (s. 1975) Helsingistä. Tämän ortodoksista uskontoa opettavan viron kielen maisterin hidasvireiset runot elävät ja siirtyilevät ajoissa ja maisemissa, tutkivat paikkaa sekä minän ja sinän suhdetta.

Kunniamaininnan saivat Marjo Hannele Isopahkala Turusta, Antti Latvala Jyväskylästä ja Manne Tuomenoksa Tampereelta. Kaikkiaan runoja saapui määräaikaan mennessä 460 kirjoittajalta. Palkintolautakunta on tyytyväinen siitä, että tänä vuonna esillä oli kiinnostavasti monet aihepiirit, erilaiset tyylit ja lähestymistavat. Huumorin äänenpainoja oli vain harva kirjoittaja käyttänyt hyväkseen.

-Ilmeisesti tämä on osoitus siitä, että ihminen kaipaa vakavia sanoja, joiden ääressä voi hiljentyä ja joiden sanomaa syventyä kuuntelemaan, toteavat palkintolautakuntalaiset. Palkintolautakuntaan kuuluivat kirjailija, fil. tri Tero Liukkonen, fil. tri kirjallisuuden tutkija Liisa Enwald, kirjailija, kriitikko Jukka Koskelainen sekä fil. lis. Pirkko Heikkinen. Kirjoituskilpailu järjestettiin nyt 45. kertaa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.