Jadesoturilla jo yli 100 000 katsojaa Kiinassa

Suomalaisen ja kiinalaisen mytologian yhdistäminen on herättänyt Kiinassa sekä kiitosta että kummastusta.

Jadesoturi-elokuvan on nähnyt Kiinassa jo yli 110 000 katsojaa. AJ Annilan ohjaama kung fua ja fantasiaa yhdistävä eeppinen rakkaustarina sai ensi-iltansa Kiinassa viime viikon tiistaina.

Elokuvaa levitetään 175 kopion voimalla yhteensä 80 kaupungissa. Ensi-iltapäivänään elokuva keräsi 20 000 katsojaa ja kahdeksan päivän tulos ylitti jo 110 000 katsojaa. Elokuvan Kiinan levittäjä Warner China uskoo elokuvan keräävän Kiinassa yli 300 000 katsojaa.

Jadesoturi on ensimmäinen suomalaiselokuva, joka on päässyt teatterilevitykseen Kiinassa. Tätä edesauttoi se, että kyseessä on suomalais-kiinalainen yhteistuotanto.

Elokuva on saanut paljon julkisuutta paikallisessa mediassa, ja keskustelu elokuvasta käy vilkkaana sekä puolesta että vastaan. Katsojat ja kriitikot ovat sekä kiittäneet että kummaksuneet suomalaisen ja kiinalaisen mytologian yhdistämistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.