Järjestäjä: Rihanna saa maailmanluokan kohtelun

Rihannan tämänpäiväisen Helsingin konsertin organisoinut Live Nation -yhtiö voi huokaista helpotuksesta, sillä maailmantähti on jo Suomessa. Rihanna saapui Helsinkiin eilen tavallisella reittilennolla. Eilen Helsingissä liikkui huhuja, joiden mukaan Rihanna saattaisi esiintyä yllätyksenä myös viikonloppuna pidetyillä Flow-festivaaleilla.

– Käsittääkseni häntä ei kuitenkaan nähty lavalla. Jotkuthan epäilivät, että hän saattaisi tehdä yllätysesiintymisen hyvän ystävänsä Kanye Westin kanssa, joka esiintyi Flow-festivaaleilla eilen, promoottoripäällikkö Maritta Kettunen Live nationilta kertoo.

Rihannan show nähdään tänään Helsingin Hietalahden rannan On The Beach -festivaaleilla. Kettusen mukaan liput ovat myyneet hyvin mutta portille näyttäisi vielä jäävän joitakin lippuja. Konserttiin odotetaan noin 20 000 ihmistä.

Sää on tänään Helsingissä ennusteiden mukaan vaihteleva. Illaksi on ennustettu sadekuuroja.

– Sateenvarjoja alueelle ei saa tuoda. Se on turvallisuuskysymys ja ne voivat myös aiheuttaa näköesteitä, Kettunen selittää.

Kettunen on vaitonainen Rihannan raiderista.

– Näistä asioista emme kerro yksityiskohtia, mutta sanotaan näin, että kun kyseessä on maailmanluokan tähti, olemme järjestäneet niin, että hän varmasti viihtyy.

Entä kuinka helppoa on näin suuren luokan tähden saaminen piskuiseen Suomeen?

– Se on monen sattuman summa. Täytyi katsoa miten Suomi sopi hänen kiertueaikatauluun ja toki taloudelliset asiat myös vaikuttivat.

Rihannan Suomeen tuloa alettiin pohjustaa jo vuosi sitten.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.