Joutsenlampi jäällä Tampere-talossa

Maailmankuulu jääbalettiryhmä The Imperial Ice Stars vierailee parhaillaan Tampereella. Ryhmän esitys nähdään illalla Tampere-talossa.

Ryhmän ensimmäisellä Suomen-vierailulla nähdään balettiklassikko Joutsenlampi esityksenä, jossa yhdistyvät musiikki, taitoluistelu ja teatteri. Esitys sai ensi-iltansa Sydneyssä, Australiassa kesällä 2006 ja on sen jälkeen kiertänyt eri puolilla maailmaa.

Tshaikovskin musiikki on ollut esityksen valmistelussa ensimmäinen ja ehdoton lähtökohta. Sen jälkeen on otettu mukaan kaikki, mitä taitoluistelu voi tarjota, ja tuotu se urheiluareenoiden suurilta jäiltä näyttämöiden mittakaavaan, sanoo ryhmän taiteellinen johtaja Tony Mercer.

- Sääntökirjan me heitimme menemään. En noudattanut kisasääntöjä esitystä tehdessäni.

Tarinaa kertomassa on joukko venäläisiä huippuluistelijoita. Ryhmään valitaan urheilijoita, joilla on - paitsi teknistä taitoa - myös mahdollisuus kehittyä taiteilijoina.

Olga Sharutenko ja Vadim Yarkov ovat luistelleet tosimielessä kuusivuotiaasta saakka. Kilpailu-uran ja mitalien jälkeen jääbaletti on mahdollisuus jatkaa sitä, mikä on sydäntä lähinnä, ja oppia samalla uusia asioita. Huippuluistelija Vadim Yarkov:

- Me saamme edelleen luistella, ja rakastamme teatteria. Ne yhdistyvät: luistelu ja teatteri. Yhdistelmä ei ole helppo, kun takana on monta vuotta kilpaluistelua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.