Juha Hurme Bomban teatteriohjelman taiteelliseksi johtajaksi

Ohjaaja Juha Hurme on valittu Bomba festivalsin ensi vuoden teatteriohjelman taiteelliseksi johtajaksi.Tapahtuman toiminnanjohtajan Matti Kaarlejärven mukaan ensi vuoden festivaaleilla on tarkoitus esitellä teatterin nousevia virtauksia ja tulevaisuuden nimiä.

-Hurme on nyt teatterimaailman vahvoja nimiä ja tuntee laajasti suomalaisen teatterikentän. Näin festivaali Nurmeksessa toimisi ikään kuin ponnahduslautana nouseville teatterin ammattilaisille. Tavoitteena on, että edessä olisi pitkä yhteinen matka hänen kanssaan, totesi Kaarlejärvi.

Hurme on toiminut useissa teatteriryhmissä, esimerkiksi Helsingin Ylioppilasteatterissa sekä Yövieraat- ja Nälkäteatteri-ryhmissä. Hiljattain hänet valittiin myös tamperelaisen Teatteri Telakan taiteelliseksi johtajaksi viisivuotiskaudeksi.

Teatteri Telakka osallistui tänä kesänä Bomba-festivaaleille Kalmasauna-näytelmällä, jonka ohjasi ja käsikirjoitti juuri Hurme. Hurme on osallistunut Bomban juhlaviikoille myös aiempina vuosina.

Bomba festivals viettää parhaillaan 20. juhlakesäänsä. Teatteria, tanssia, musiikkia ja lastenohjelmaa sisältävä juhla päättyy ensi sunnuntaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.