Jyrki Nieminen siirtyy Arktisesta Banaanista pelifirmaan

Arktisen Banaanin toimitusjohtaja Jyrki Nieminen siirtyy innovatiivisia mobiilipelejä kehittävän Team Action Zonen (TAZ) markkinointijohtajaksi. WSOY:ltä vuonna 2009 lähtemään joutunut Nieminen ehti olla sarjakuvien julkaisuun keskittyneessä Arktisessa Banaanissa vain syyskuusta alkaen.

Kaksi vuotta toiminut tamperelainen TAZ tuottaa mobiilin kautta pelattavia liikunnallisia pelejä muun muassa iPhoneen ja Nokian puhelimiin.

-Tämä oli tarjous, josta yksinkertaisesti en voinut kieltäytyä, sanoo Jyrki Nieminen tiedotteessa. -Gutenberg on edelleen huippukundi, ykkösketjun miehiä ilman muuta. Tämä on kuitenkin tilaisuus olla edelleen mukana luovassa tiimissä ja tekemässä sisältöjä ihmisten iloksi.

Toimitusjohtaja Kari Laurilan mukaan TAZ on juuri nyt mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa, jossa yritys tarvitsee vahvaa markkinointiviestinnän tekijää. Jyrki Nieminen aloittaa uudessa toimessaan joulukuun alussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.