Kai Laitisen valokuvanäyttely Tallinnassa

Emeritusprofessori Kai Laitinen on yksi tunnettuja sodanjälkeisen Suomen ja Viron kulttuuriyhteistyön sillanrakentajia. Laitisen yhteydet ulottuvat aina 1950-luvulle. Tähän mennessä matkoja Suomenlahden yli on kertynyt liki neljäkymmentä. Näiltä matkoilta ja maiden välisistä suhteista koottu valokuvanäyttely on parhaillaan esillä Suomen Viron instituutissa Tallinnassa.

Näyttelyä täydentävät myös Laitisen muistiinpanot sekä tekijän ensimmäiseltä matkaltaan kirjoittama artikkeli Edasi-lehdessä. Valokuvat esittävät tunnettuja virolaisia kulttuurivaikuttajia. Mukana ovat Friedebert Tuglas, Jaan Kross, Ellen Niit, Viivi Luik, Jaan Kaplinski. Katselmuksen tunnuskuvana on näkymä Aino Kallaksen viimeisestä asunnosta Helsingissä Merikatu 1 A:ssa.

Laitinen otti kuvan kolme päivää kirjailijan hautajaisten jälkeen. Näyttely on valmistettu kiertonäyttelyksi, joten Tallinnan jälkeen se nähdään kirjastoissa eri puolilla Viroa. Pertti Pyhälä, Suomen Viron instituutin kulttuurisihteeri, kiittää Viron pieniä maaseutukirjastoja, joissa tehdään upeaa valistustyötä. Esimerkkinä tästä hän mainitsee Muumi-näyttelyn, joka kiertää jo viidettä vuottaan Virossa. Tallinnassa professori Laitisen valokuvat ovat esillä 19. marraskuuta saakka.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.