Kansallisbaletti sai uuden tähtitanssijan

Suomen Kansallisbaletti on saanut uuden tähtitanssijan tshekkiläisestä ensitanssija Michal Krcmarista.

Uusi tähtitanssija nimitettiin lauantaina Kaunottaren ja Hirviön esityksen jälkeen. Krcmar tanssii baletissa hirviön roolissa.

Krcmar on Prahan tanssijakonservatorion kasvatti, joka kiinnitettiin Suomen Kansallisbalettiin vuonna 2011. Hän on tanssinut Kansallisbaletissa päärooleissa useimmissa klassisissa baleteissa.

Kansallisbaletissa on ollut kansainvälisen mallin mukaisesti tähtitanssijoita syksystä 2009 asti. 

Tällä hetkellä muut tähtitanssijat Krcmarin lisäksi ovat Samuli Poutanen, Salla Eerola, Eun-Ji Ha, Petia Ilieva ja Nicholas Ziegler.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.