Kautokeinon kapina sai Sodankylässä lämpimän vastaanoton

Norjassa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi noussut Kautokeinon kapina sai lämpimän vastaanoton myös Suomen ensi-illassaan Sodankylän elokuvajuhlilla. Ohjaaja Nils Gaupin ja päätähti Anni-Kristiina Juuson esittelemää elokuvaa seurasi täysi teltallinen yleisöä, josta osa oli pukeutunut saamelaispukuihin. Paikalla oli katsojia etenkin Vuotsosta, jonne monet perheet muuttivat Kautokeinosta kapinan jälkeen.

Kautokeinon vuoden 1852 kapinaan perustuva elokuva kertoo Kautokeinon kylästä, jossa kestikievaria pitävä ruotsalainen kauppias Ruth myy avokätisesti viinaa alkoholismiin taipuville saamelaisille. Usein ryyppyvelat joudutaan maksamaan kauppiaalle kallisarvoisina poroina. Anni-Kristiina Juuson esittämä voimakastahtoinen Elen onnistuu raitistamaan saamelaisheimon Lars Levi Laestadiuksen opein, ja kauppiaan täytyy liittoutua kirkon kanssa saadakseen kauppansa kannattamaan. Tästä käynnistyy kapina, josta ei puutu virkavallan puolueellisia ratkaisuja, kähmintää eikä dramatiikkaa. Kapinan lopputulos ei ole kenellekään kunniaksi.

Ohjaajan esiäiti päähenkilön esikuva

Ohjaaja Nils Gaup muistetaan Oscar-ehdokkaaksi nousseen saamelaisfilmi Tiennäyttäjien ohjaajana. Pohjois-Norjan kalleimmaksi elokuvaproduktioksi noussut Kautokeinon kapina kertoo yhdestä Norjan saamelaishistorian dramaattisimmista episodeista, ja Gaupilla on elokuvan tapahtumiin myös henkilökohtaiset siteet.

- Elen oli isoisoisäni äiti. Lapsena kuulin usein viitattavan Kautokeinon kapinaan, mutta silloin tapahtumat olivat tabu. Niistä ei puhuttu sen enempää viranomaisten, kirkon kuin saamelaisyhteisönkään piirissä, Gaup kertoo.

Ohjaaja otti sittemmin selvää tapahtumista, mutta kului kymmenen vuotta ennen kuin tapahtumat saatiin elokuvaksi. Kautokeinon kapina onkin Gaupin mukaan ollut iso, raskas ja kallis mutta palkitseva projekti.

- Halusin tuoda Kautokeinon tapahtumat julki, niistä on vaiettu jo aivan liian kauan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.