Keitelejazz fuusiolinjoilla

Yhtä aikaa Porin festivaalien kanssa jatsi soi myös Keiteleen rannalla, paljon pienemmissä puitteissa tosin. Äänekoskella 16. kerran järjestettävään Keitelejazziin mahtuu silti 11 konserttia. Pohjoismaista jazzia esittelevä linja on tämän kesän ajaksi jäänyt syrjään, ja monen esiintyjän yhteisenä nimikkeenä voinee pitää eri musiikkityylien fuusiota.

Saksofoni

Ylihuomenna alkavan Keitelejazzin nimekkäimmät ulkomaiset esiintyjät ovat tänä vuonna brittifonisti Iain Ballamy, saksalainen pitkän linjan jazzpianisti Joachim Kühn sekä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä perkussionisti Mino Cinelu. Koskettimia ja perinteistä pianoa soittava saksalainen Joachim Kühn on eurooppalaisen jazzyleisön hyvin tuntema esiintyjä. Suuremmalle yleisölle tutumpi vieras lienee kuitenkin Martiniquelta syntyisin oleva Cinelu, joka on kolkutellut muun muassa Miles Davisin, Weather Reportin ja Stingin kanssa. Hän on ollut mukana modernin jazzin ja etenkin fuusion merkittävimmissä yhtyeissä. Oman yhtyeensä musiikkia Cinelu kuvaa karibialaiseksi jazziksi.

Vapaita ääniä Ranskasta

Fuusio kuvaa myös englantilaisen Iain Ballamyn tyyliä, jossa yhdistyy rock ambient, jazz ja brasilialainen musiikki. Itseoppinut saksofonisti Ballamy saapuu Äänekoskelle ACME-yhtyeensä kanssa. Suomalainen tyylien sulauttaja, alkujaan puritaanisen bluesbändin solistina aloittanut Aija "Honey B" Puurtinen nähdään Keitelejazzissa kahteenkin otteeseen. Ylihuomenna festivaalin aloittaa HBTB:ksi lyhentynyt T-bones, perjantaina lavalle nousee iso bilebändi, Honey B. & Her Arkestra. Kesän free-annoksen tarjoaa jälleen Keitelejazziin osuva suomalais-ranskalainen Vapaat äänet -kiertue. Lauantaina päivällä Äänekosken kaupungintalolla soittaa Pepa Päivisen trio, jota vahvistaa toinen saksofonisti, ranskalainen Guillaume Ort. Rantateltan konserttien lisäksi Keitelejazzin ohjelmaan kuuluu mittava ilmaiskonserttien anti kaupungin keskustassa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.