Kerttu-Kaarina Suosalmi kuollut

Kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmi on kuollut 79 vuoden ikäisenä. Hän kuoli tänään Hollolassa.

Kerttu-Kaarina Suosalmi oli syntynyt Lahdessa syyskuussa 1921 ja hän asui Hämeenkoskella. Suosalmen tuotantoon kuului lukuisia romaaneja, novelleja, runokokoelmia, näytelmiä ja lastenkirjoja. Lisäksi hän kirjoitti tv- ja elokuvakäsikirjoituksia.

Hänen esikoisteoksensa, runokokoelma Melanmitta, ilmestyi 1950. Kahden runokokoelman jälkeen hän julkaisi novelleja ja ensimmäisen romaaninsa Neitsyt vuonna 1964.

Suosalmen kerrontaa on luonnehdittu renessanssimaisen reheväksi ja monikerroksiseksi. Hänen varsinaisena läpimurtonaan voi pitää vuonna 1969 ilmestynyttä romaania Hyvin toimeentulevat ihmiset. Kirjailijan viimeiseksi romaaniksi jäi vuonna 1988 ilmestynyt Ihana on Altyn-köl. Sen jälkeen hän julkaisi vielä novellikokoelman Kenkää suurempi jalka vuonna 1992.

Kerttu-Kaarina Suosalmi oli Suomen kirjailijaliiton kunniajäsen. Hänen saamistaan tunnustuksista mainittakoon mm. Aleksis Kiven palkinto 1993. Suosalmi valmistui sosionomiksi 1946 ja hän toimi opettajana ennen ammattikirjailijaksi ryhtymistään. Hän oli naimisissa taidemaalari Jorma Kardenin kanssa, joka kuoli vain muutamia viikkoja sitten.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.