Kiasmassa kaupunki on esterata pyörätuolilla liikkuvalle

Pyörätuolilla liikkuvalle kaupunki on sokkelo, jossa vain harvoihin paikkoihin pääsee pyörätuolilla -tai jos pääsee, niin vaikeita sivureittejä. Kiasman ala-aulassa on avattu pienimuotoinen Este-tiikka -näyttely, jonka tekijä Kalle Könkkölä toivoo herättävän terveitä ajattelemaan liikkumista vammaisen kannalta.

-Siinä ei oikeastaan ole suurta niin kuin eroa, että onko kaksi vai kymmenen askelmaa, kun jonnekin ei pääse, niin ei pääse. Kyse on enemmän kuin askelmasta. Se pieni askelma voi olla aikamoinen ihmisyyden mittari, arvelee Kalle Könkkölä, joka on pääsihteeri Valtakunnallisessa vammaisneuvostosta.

Luiskien ja hissien rakentaminen kaatuu tavallisesti rahaan tai tahdon puutteeseen, ajattelemattomuuteenkin. Näyttelyllään Könkkölä haluaa muistuttaa, että vammaisten sulkeminen ulkopuolelle on vahvoja tunteita herättävää syrjintää.

-Se ei riitä, että pääsee taloon sisälle, jos siellä ei ole vessaa. Aika, minkä siellä voi olla, on silloin rajoitettu. Vammaiset ihmiset on liian usein nähty riesana, eikä kansalaisina ja se tuntuu pahalta. Jokainen porras herättää aina aggressiota. Jos on itse vaikeavammainen, ei voi nähdä sellaista kauniina mikä erottaa muista.

-Kyllä se varmasti vaikuttaa ihmiseen, jos hän saa joka päivä kokea sitä, että ei pääse, eikä haluta joukkoon. Siitähän se on sitten viime kädessä se lause, jota ehkä eniten vihaan maailmassa: "Pitääkö joka paikkaan päästä?".

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.