Kirja käy kaupaksi marketissa

Kirjakauppa elää seesteistä aikaa. Nopeimmin kirjojen myyntimäärät kasvavat marketeissa.

Siinä missä ennen vanhaan kirja oli arvokas tavara, joka käytiin ostamassa hienosta erikoisliikkeestä, viime vuosina se on vakiintunut myös kioskien, tavaratalojen ja ruokakauppojen tuotevalikoimiin. Suomessa jo lähes viidessäkymmenessä tavaratalossa on varsinainen kirjakauppa. Lisäksi lukuisissa marketeissa on kirjaosasto ja lähes tuhannessa kaupassa myydään pientä valikoimaa.

Kirjamyynnin arvo on kasvanut Tilastokeskuksen mukaan useita vuosia; nopeimmin myyntimäärät ovat lisääntyneet nimenomaan tavarataloissa ja marketeissa. Tällä hetkellä niiden osuus koko kirjamyynnin arvosta on reilut kymmenen prosenttia.

Prisman alessa myydään tietokirjoja

Prisma-tavarataloissakin kirjat vaihtavat omistajaa vilkkaasti. Prisma-ketjun johtaja Leena Laitinen (kuvassa) kertoo, että kirjakauppa kasvoi viime vuonna seitsemisen prosenttia. Alkuvuoden lukujen perusteella tänä vuonna kasvuvauhti on jopa kovempi.

Parhaillaan kirjaosastoille houkuttelevat väkeä alennusmyynnit. Prismoissa alekirjoista käyvät Laitisen mukaan parhaiten kaupaksi tieto- ja lastenkirjat. Kaunokirjoista suosituimpia ovat dekkarit ja viihdekirjat.

Ruoka- ja vaateostoksilla mukaan tarttuvat muuten niiden kirjailijoiden teokset, jotka ovat asiakkaille tuttuja entuudestaan julkisuudesta. Varmimmin myyntipöydälle puolestaan jäävät kirjat, jotka eivät ole saaneet mediassa lainkaan huomiota tai jota kustantajat eivät ole tuoneet enemmälti esille. Myöskään isot ja kalliit tiedeteokset eivät liiku marketeissa.

Remes ja Hirvisaari markettisuosikkeja

Viime vuonna Prisma-tavaratalojen kirjamyyntitilastojen kärjessä komeili Ilkka Remes uutuudellaan Pahan perimä. Hyvin kaupaksi kävivät myös Laila HirvisaarenGrand Hotel, Guinnessin suuri ennätysten kirja, Mitä-Missä-Milloin, Mauri Kunnaksen lastenkirjat ja J. K. Rowlingin englanninkielinen Harry Potter.

Kevään hitiksi Leena Laitinen ennustaa maaliskuun alussa ilmestyvää Potter-suomennosta Harry Potter ja kuoleman varjelukset.

Laitisen mukaan kevät ja kesä ovat olleet aiemmin uutuuksien kannalta hiljaista aikaa, mutta tilanne on muuttumassa. Viime vuonna monet kustantajat päättivät siirtää nimekkäiden kirjailijoiden tuotosten julkaisun syksystä kesäkuulle.

Kesällä Prismoissa myytiin muun muassa Jarkko Sipilää, Reijo Mäkeä ja Anja Snellmania sekä ulkomaisista Robert Harrisia.

– Uutuudet piristivät kesän myyntiä. Kesällä menee helppo lomalukeminen, jota voi ottaa mukaan mökille, veneeseen tai vaikka pyörän tarakalle. Suurin sesonki kirjakaupan kannalta on kuitenkin joulukauppa.

Prisma-ketjun johtaja harrastaa kirjavaihtokauppaa

Elokuussa Prisma-ketjun johtoon siirtynyt Leena Laitinen on itse innokas lukija. Laitinenkin hankkii kirjoja ruokaostosten lomassa. Toisaalta hänellä on tapana käydä kirjavaihtokauppaa ystävien kanssa pienimuotoisen lukupiirin hengessä.

Viime aikoina Laitisen yöpöydällä on viivähtänyt muun muassa Peter von BaghinSininen laulu.

– Lisäksi Kyllikki Forssellin elämäkerta Suurella näyttämöllä on todella hyvä. Pokkareista on jäänyt mieleen Ian McEwanin Sovitus, joka pyörii myös elokuvateattereissa. Olen tykännyt myös Ilkka Remeksen uudesta jännäristä ja Lisa MarklundinNobelin testamentista.

Kaikkien aikojen suosikkikirja on vanhempaa perua. Oscar Wilden kuuluisin teos ja ainoa romaani Dorian Grayn muotokuva on ollut Laitisen lemmikki jo lukioajoilta.

”Marketit eivät uhka kirjakaupoille”

Yhä useampi suomalainen pinoaa siis kirjan, illallisen ja lenkkivaatteet samaan ostoskärryyn. Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Olli Eräkivi ei pidä marketteja uhkana tavallisten kirjakauppojen kannattavuudelle. Hän toteaa, että marketit kilpailevat suppealla valikoimalla satunnaisostajista lähinnä hinnalla.

Eräkiven mielestä oikeiden kirjamyymälöiden etu on se, että niissä on laaja valikoima ja valikoimaan kuulumattomatkin kirjat saadaan nopeasti tilatuksi.

– Marketista saa vain sen mitä milloinkin on hankittu myytäväksi.

Leena Laitinen kehuu markettikaupan vaivattomuutta.

– Samalla kun liikkuu kaupassa, kirja tarttuu helposti mukaan. Erityisesti pokkareiden suosio on ollut erinomaisen hyvä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.