Kirjailija Kalle Päätalo kuollut

Kirjailija Kalle Päätalo on kuollut. Hän kuoli myöhään eilisiltana Tampereella sairastettuaan pitkään. Päätalo oli kuollessaan 81-vuotias.

Laajan tuotannon kirjoittanut Päätalo oli pitkän proosan kirjoittaja ja Suomen lähihistorian kronikoitsija. Taivalkoskella 11. marraskuuta vuonna 1919 syntynyt Päätalo kiinnostui kirjoittamisesta 1930-luvulla metsätyömiehenä työskennellessään ja hänen kertomuksiaan julkaistiin rintamalehdissä sodan aikana.

Päätalon esikoisromaani Ihmisiä telineillä ilmestyi vuonna 1958. Se perustui pitkälti hänen omiin kokemuksiinsa rakennustyömiehenä ja rakennusmestarina. Vuonna 1971 ilmestyi teos Huonemiehen poika,

joka oli ensimmäinen 26-osaisesta omaelämäkerrallisesta Iijoki-sarjasta. Sarjan viimeinen osa Pölhökanto Iijoen törmässä ilmestyi kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen on ilmestynyt vielä kaksi kokoelmaa hänen jo aiemmin kirjoittamiaan tekstejä, niistä viimeisin tänä syksynä. Kaikkiaan Päätalo julkaisi 39 romaania. Päätalon kirjoja on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta.

Kalle Päätalo muistetaan pikkutarkkana kertojana. Halu kirjoittaa tuli koulussa, unelma novelleista kasvoi savotoilla ja talvisodassa, Päätalo muisteli maaliskuussa 1998. -Minä en tiedä mistä se semmonen minulle tuli, se oli kuin jokin pakkomielle lähes ja sitten minä päätin yrittää romaania kerta kaikkiaan. Oli kaksi aihetta: joko maaseudulle sovitetun suunnilleen samoista asioista joista Koillismaan kirjoitin myöhemmin ja toinen sitten tämä esikoisena aihepiiri eli rakennustyömaalta ja rakentajista.

Päätalo kirjoitti asiantuntevasti rakentamisesta, selkosista, savotoista - ymmärtävästi maaseudun ihmisistä. Jokasyksyistä Päätaloa odotti moni sellainenkin suomalainen, joka ei juuri muuten kirjankansia avaa. Viimeisen kirjan kirjoitti jo kerran lukijansa hyvästellyt, vakavasti sairas mies.

-Minä olin päättänyt että Iijoki-sarja päättyy tähän teokseen Hyvästi Iijoki, mutta minulle rupesi tulemaan oikein paljon kirjeitä ja korttia, ihmiset näki, kysyvät miten niihen ja niihen henkilöitten kävi. Minä jonkun verran yritin kyllä vastailla mutta se tuntu, ettei tästä nyt kyllä tuu yhtään mittään ja siitä tämä alkunsa sai että minä yritän ja ja jos jaksan niin teen tämän teoksen vielä, Päätalo muisteli kaksi vuotta sitten. Ja Päätalo jaksoi vielä enemmänkin. Pölhökannon jälkeen hän kävi läpi vanhoja tekstejään, ja julkaisi niistä vielä kaksi kokoelmaa. Nyt Kirvestien uuttera kirjoittaja on poissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.