Mainos

Kirjailija Tiina Raevaara sai Runeberg-palkinnon

Tämän vuoden Runeberg-kirjallisuuspalkinnon on saanut Tiina Raevaara novellikokoelmastaan En tunne sinua vierelläni. Tunnustus myönnettiin tänään Runebergin päivänä Porvoossa.

Palkintoraadin mukaan Raevaaran teos puhuttelee ennen kaikkea lukijan alitajuntaa. Kirjan maailmat muistuttavat arkitodellisuuttamme, mutta niiden tapahtumat noudattavat usein unenomaista logiikkaa.

Nyt palkittu kirja käsittelee eriskummallisten tapahtumien ohella suuria inhimillisiä kysymyksiä, kuten elämää, kuolemaa, rakkautta ja muistamista. Keskeisellä sijalla novelleissa on luonto.

Raevaaran kokoelman tarinat sisältävät piirteitä kirjallisuuden eri lajityypeistä. Palkintoperusteiden mukaan hän yhdistelee taiten kauhukirjallisuutta, psykologista trilleriä, myyttejä ja satuja.

Runeberg-palkinnon arvo on 10000 euroa. Viime vuonna tunnustuksen voitti Kari Hotakainen romaanillaan Ihmisen osa.

Muut ehdokkaat Runeberg-palkinnolle olivat Eva-Stina Byggmästar, Olli Jalonen, Pekka Manninen, Tommi Melender, Antti Nyle'n, Harry Salmenniemi ja Miina Supinen.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.