Kirjamessuilla kirjailijoita satamäärin

Esiintyjiä kirjamessuilla on kaikkiaan noin 800. Näytteilleasettajia on kolmisensataa.

Kirjan ystäville koittavat huomenna kissanpäivät, kun Helsingin seitsemännet kirjamessut alkavat. Nelipäiväisen tapahtuman avaa virallisesti aamupäivällä tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Messujen ohjelmatoimikunta uuden puheenjohtajansa Tuula Isoniemen johdolla on halunnut panostaa aikaisempaa enemmän keskusteluihin, seminaareihin ja paneeleihin. Esikuvana ovat olleet Göteborgin kirjamessut.

-Erona on se, että Ruotsissa seminaaritilaisuudet ovat maksullisia, Isoniemi sanoo.

Esiintyjiä kirjamessuilla on kaikkiaan noin 800. Näytteilleasettajia on kolmisensataa.

Teemamaa on tällä kertaa Norja, josta messuille vieraaksi saapuvat muiden muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2001 saanut Jan Kjaerstad sekä dekkaristi Anne Holt.

Uusi kokonaisuus kirjamessujen yhteydessä on Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuma.

Viime vuonna kirjamessuilla oli liki 70 000 kävijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.