Kjell Westölle Helsingin kulttuuripalkinto

Kirjailija Kjell Westö on saanut tämän vuoden Helsingin kulttuuripalkinnon. Palkinto on 10 000 euroa. 

Palkintoperustelujen mukaan Westö on kirjailijana ainutlaatuinen Helsingin historian ja helsinkiläisyyden kuvaaja, joka käsittelee rohkeasti myös kipeitä asioita. Häntä voidaan pitää erityisen helsinkiläisenä taiteilijana paitsi asuinpaikkansa, myös koko romaanituotantonsa sisällön perusteella. 

Helsingin kulttuuripalkinnon myöntää vuosittain kulttuuri- ja kirjastolautakunta. 

Lisäksi Helsinki jakaa henkilökohtaisina taideapurahoina vajaat 250 000 euroa yhteensä 73 taiteilijalle.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.