Klarinetisti Kriikku: Klassinen musiikki vaarassa

Klarinetisti Kari Kriikku ei tunnetusti juuri nyrpistele nenäänsä eri tyyleille. Klassisesta hän hyppää Avanti-orkesterinsa kanssa soittamaan vaikka humppaa.

Kriikun tuorein projekti on nimeltään Bazaar Bizarre - itämaista kansanmusiikkia juutalaisesta klezmeristä Arabian lumoihin. Basaari aukeaa yleisölle torstai-iltana Espoon Sello-salissa. Orkesterina on Tapiola Sinfonietta kapellimestarinaan Jan Söderblom. Konsertin musiikki julkaistaan myös levynä.

Kriikun mukaan tällaisiakin konsertteja tarvitaan herätykseksi. Hän viittaa nyky-Suomen "henkeen", jossa hoetaan innovaatioiden ja tuottavuuden nimeen.

- Taidemusiikin tekijät ovat koko ajan vaarassa. Asenteet klassista musiikkia kohtaan eivät ole kovin myötämielisiä.

Kriikkua on aina kiehtonut itämainen kansanmusiikki, koska klarinetti on siinä tärkeä soitin. Se on kuin kitara meille, jotka komppaamme Blowin in the wind´ia tai muita länsimaisen folkin perusteoksia.

- Monet klarinetistit ovat vaikkapa Turkissa suuria pop-tähtiä.

Yksi torstai-illan kiehtovimpia teoksia on unkarilaisen Laszlo Draskodzyn teos Dances from Korond. Sen Kriikku löysi Sibeliusakatemian pääsykokeista. Hän oli valitsemassa uusia klarinettiopiskelijoita, kun eräs kokelas esitti tämän kappaleen. Kriikulle se oli aivan uusi ja sykähdyttävä. Kokelas pääsi kouluun ja Kriikku uuden teoksen kimppuun.

- Tällaisten konserttien tekeminen on puhtaasti kivaa vaihtelua. Klassisen musiikin spennaamisen sijasta saa vedellä sydämensä kyllyydestä, hymyilee Kriikku.

Heti perään hän puhuu vakavasti klassisen musiikin asemasta. Sen henkinen elintila kaventuu, kun sivistykseen ei enää kuulu klassisen musiikin tuntemus ja arvostus. Onko klassinen musiikki vaarassa?

- Onhan se vaarassa. Asenteissa on tapahtumassa jotain huolestuttavaa. Nuorilla poliitikoilla ja yritysjohtajilla on siitä yhä vähemmän kokemusta. Poppis-juttujen tarjoaminen firmalle on helpompaa ja sitten huokaistaan, että "onneksi ei tarvitse välittää klassisesta".

Huippuyliopistokeskustua Kriikku on seurannut "pöllämystyneenä".

- Kuvitellaan että perustetaan huippuyliopisto ja siellä sitten yhtäkkiä ovatkin kaikki huiput. Kulttuurissa tämä ei mene näin. Kulttuuri tarvitsee yhteiskunnan tuen ja huiput kypsyvät hitaasti.

- Ajatellaanpa vaikka Sibeliusakatemian kapellimestariluokkaa. Se vati aikaa ja kehittyi itsekseen - ja on tuottanut huippuja. Nyt kun sille yritetään lyödä "huippu"-leimaa, leimaajat ovat jo myöhässä.

Vaikka Kriikku rakastaa kansanmusiikin kaltaista irrottelua, hän puhuu hitaan ja hiljentävän musiikin puolesta.

- Kyllä klassisen soittajat tekevät mielellään populaaria. Nyt pitää jo kysyä päinvastoin: Kuka jaksaa yhä tehdä uutta klassista, nykymusiikkia. Se on vaikeaa.

- Suuri yleisö voi nähdä klassisen elitisminä jo siksi, että sitä pitää kuunnella hiljaa istuen. Mutta ihminenhän tarvitsee myös tätä.

Palataanpa vielä Basariin. Torstai-iltana on luvassa taiturimaista tulitusta, jossa mm. kapellimestari Söderblomin viulu ja Kriikun klarinetti "keskustelevat" naristen, rääkyen tai vaikka yskien. Lavalla nähtenee myös laukkaava solisti.

- Tässä konsertissa saa kiljahdella ja hypähdellä - myös yleisö.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.