Kolme vuosikymmentä jäniksenä

M.A. Numminen on kulttuurin monitoimimies ja muusikko, joka on tullut vuosien saatossa tutuksi niin aikuisille kuin lapsillekin.

Numminen jäi lähtemättömästi radionkuuntelijoiden mieleen jo 1960-luvun lopulla narisevasta ja epävireisestä lauluäänestään. Varsinkin hänen tulkitsemansta Schubertin liedit aiheuttivat suurta pahennusta. Numminen kohautti musiikkipiireissä myös underground-tyylillään.

Lastenkulttuurin parissa Numminen tunnetaan erityisesti Gommi-jänishahmostaan. 1970-luvun lopulla hän alkoi esiintyä Pedro Hietasen kanssa - he ovat esiintyneet yhdessä juuri Pommi-kissana ja Gommi-jäniksenä. Muta Nummisen uraan mahtuu paljon muutakin - hän on toiminut kirjailijana ja jopa filosofina.

Huomenta Suomessa vierailleen Nummisen mukaan Gommille ja Pommille satelee edelleen keikkapyyntöjä.

M.A.Numminen ja Pedro Hietanen järjestävät tänään underground-juhlan kulttuuritalolla Helsingissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.