Koululaiskatsojat katosivat teattereista

Koululaisryhmien vähentyminen rokotti etenkin pieniä teattereita.

Opetushallituksen ohjeet koulujen rahankeräyksestä ovat rokottaneet ankarasti Suomen lastenteattereita. Opettajat toivat viime vuonna oppilaitaan koululaisnäytöksiin entistä harvemmin sen jälkeen, kun teatteri- ja retkirahojen pyytämistä vanhemmilta kehotettiin välttämään.

- Huonolta näyttää, tiivistää Tampereella toimivan Teatteri 2000:n tiedottaja Elise Richt.

Teatteri 2000:n yleisömäärä putosi syyskaudella 2006 lähes puolella syyskauteen 2005 verrattuna. Syksyllä 2005 katsojia oli reilut 10 000, viime syksynä noin 5300.

Koko pudotusta ei Richtin mukaan voi panna Opetushallituksen syyksi, sillä viime syksynä mikään näytelmä ei noussut huippumenestykseksi edellisvuoden Saapasjalkakissan tapaan. Hänen mukaansa koululaisnäytöksissä on kuitenkin ollut selvästi vähemmän väkeä. Alkavalla kevätkaudella näytöksiä onkin vähennetty.

- Toivon, että syksyn tilanne on tilapäistä kuohuntaa. Jos tällainen yleisökato jää pysyväksi, niin se on pienelle lastenteatterille tuhoisaa, sanoo Richt.

Opetushallitus ei huhtikuussa julkistamassaan suosituksessa ehdottomasti kieltänyt rahankeräämistä. Opetushallitus korostaa kuitenkin, että varojen keruun koulujen retkiä ja leirikouluja varten tulee olla vapaaehtoista ja että sellaisenkin oppilaan tulee päästä mukaan, joka ei ole saanut lippurahaa kotoa.

Näytöksiä peruttiin

Espoolainen Teatteri Hevosenkenkä (kuvassa) sai sekin viime vuonna melkoisesti takkiinsa, kun koulut vähensivät teatteriretkiään.

- Yläasteen oppilaille tarkoitetun Macbethin esityksiä jouduttiin perumaan. Se oli ihan katastrofaalista, kertoo teatterinjohtaja Kirsi Aropaltio. Koululaisten ja Hevosenkengän onneksi Espoon kaupunki ehätti hätiin ja maksoi useita esityksiä.

Päiväkotien väki on Richtin ja Aropaltion mukaan käynyt teatterissa entiseen malliin. Richtin mukaan vanhemmat mielellään maksavat ne muutamat eurot, joita heiltä teatteriretkeä varten pyydetään.

Koululaiskatsojien väheneminen on tuntunut ennen kaikkea niissä pienissä teattereissa, jotka keskittyvät lastenteatteriin. Isot kaikenikäisten teatterit ovat päässeet vähemmällä.

- Meillä Helsingin kaupunginteatterissa lastennäytelmien katsojamäärät olivat viime vuonna samassa linjassa aiempiin vuosiin verrattuna, kertoo markkinointipäällikkö Olli Eljaala. Lastennäytelmien osuus kaupunginteatterin näytännöistä on noin neljäsosa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.