Koulut innostuneet teatterikasvatuksesta

Ammattiteatterit ovat lähteneet enenevässä määrin yhteistyöhön koulujen kanssa teatterikasvatuksessa. Yhteisiä projekteja järjestetään jo kaikilla luokka-asteilla.

Kuinka äkäpussi kesytetään


Tavoitteena on kasvattaa asiantuntevaa teatteriyleisöä sekä opettaa teatterin tekoa käytännössä. Helsingin Vallilan ala-asteen oppilaat ovat tehneet oman teatteriversionsa Nalle Puh -kirjojen pohjalta. Musikaalin tekstit, sävellykset, sovitukset ja esitykset ovat kaikki syntyneet oppilaiden ja opettajien käsissä, kuten myös teoksen valosuunnittelu ja lavasteet. Suurena apuna on ollut Kansallisteatteri, jonka kummikoulu ala-aste on.

-Teatteri on mahdollinen väline monenlaiseen muuhunkin oppimiseen, että ei pelkästään teatterin siis taidemuodon levittämiseen, teatterikuraattori Pirjo Virtanen Suomen Kansallisteatterista kertoo.

Teatterin avulla voi muun muassa opettaa moraalia, musiikkia, kirjallisuutta, kirjoittamista, luovaa ilmaisua, kuvaamataidetta, historiaa, valotekniikkaa, lavastusta ja teatteriyleisönä oloa. Teatterin tekijät kun eivät rajoitu vain ohjaajiin ja näyttelijöihin. Niinpä koulut tekevät entistä tiiviimmiin yhteistyötä ammattiteattereiden kanssa.
-Tän kautta lapsi pääseen kokemaan semmosia juttuja mitä hän ei ehkä normaalissa kouluopetuksessa tule koskaan kokemaan, uskoo musiikinopettaja Perttu Leskinen Vallilan ala-asteelta.

Kansallisteatterin oma Nalle Puh -versio poikkeaa täysin koululaisten teoksesta. Teatterin kummilapset pääsevät nyt Kansallisteatterin Omapohja-näyttämölle esittämään omaa versiotaan maailman tyhmimmästä nallesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.