Kriitikko ruotii: Woody Allenilta sattumuksia ja fantasiaa

Kepeä ihmissuhdesekoilu Roomassa

Woody Allenin 42. pitkä elokuva To Rome With Love on kepeä keitos romansseja, julkisuuden huumaa, outoja sattumuksia ja fantasiaa. Tapaamme muun muassa suihkussa jumalaisesti laulavan hautausurakoitsijan, rajoja rikkovan oopperaohjaajan, kaupungin suosituimman prostituoidun ja pohjattoman omahyväisen filmitähden.

Rutiinien jähmettämä italialainen perusvirkamies huomaa yhtäkkiä olevansa paparazzien piirittämä superjulkkis. Mies kommentoi toimittajille aamiaistaan ja alushousujaan. Aamulla hänen parranajoaan seurataan reaaliaikaisena tv-lähetyksenä. Allenin näkemys mediaa uhkaavasta alennustilasta ei ole kaukana todellisuudesta.

Neurooseja, Freudia ja viisastelevia älykköjä ei tietenkään ole unohdettu. Elokuva paljastaa, että henkevyys voi olla silkkaa bluffia, nimien ja sitaattien sulavaa tiputtelua. Hetkittäin naurattaa makeasti.

Ihmissuhdesekoilu Roomassa on kokonaisuutena hieman vaisu. Kun ohjaa elokuvan vuodessa tai parhaimpana kaksi, aina ei voi luoda jotakin suurta.

Minna Karila

Maalari velmuilee

Jos joku maalareistamme osaa velmuilla katsojan kanssa, se on Janne Räisänen. Hänen teoksissaan seikkailevat pitkätukkaiset, piippua polttelevat ja kravattikaulaiset pojanklopit puhumattakaan siitä, että pitkähiuksinen poliisi viettää hurjan näköistä iltaa kissan ja punaisten saappaiden kanssa.

Juju on siinä, että asiat tapahtuvat muun kuin tavallisen järjestyksen mukaan. Mitä tapahtuu teoksessa Klo seitsemän tee? Poika polttaa piippua mutta savu tulee kädestä. Teestä tai tekemisestä ei ole tietoakaan, mutta rannekellon näytöltä sentään erottuu numero 7.

Frau Margeriten Busch on erinomaisen hieno maalaus, mutta sen lepäävä alastonfiguuri ei ole vain jonkun Rouva Buschin muotokuva, vaan päivänkakkarapusikko.

Janne Räisäsen tyyli on nautittavasti maalauksellinen ja ekspressionistinen. Sata vuotta sitten hänen edeltäjänsä tulkitsivat kankaillaan elämän ja seksin kauheaa ahdistusta, mutta Räisänen kellistää nämä pulmat huumorilla ja surrealismin satunnaisten kohtaamisten tekniikalla.

Markku Valkonen

Raivoavan maailmanlopun tuoksinassa

Ilmestyskirjan neljän ratsumiehen edesottamuksia seuraava Darksiders-sarja on edennyt toiseen osaansa. Darksiders II seuraa ratsumies Deathin, eli Kuoleman matkaa elävien ja kuolleiden välisessä alamaailmassa. Sinne on raivoavan maailmanlopun tuoksinassa tullut paljon uusia asukkaita.

Darksiders II on vahvoja roolipelivaikutteita omaava toimintaseikkailu. Siinä edetäkseen pitää hallita ensimmäisestä osasta huomattavasti paranneltu taistelu, Deathin akrobaattiset taidot ja hänen mukaansa kertyvien apuvälineiden käyttö ongelmanratkaisussa.

Ensimmäiseen Darksidersiin verrattuna kakkososa on selkeä edistysaskel. Se on laajempi, käsikirjoitukseltaan laadukkaampi, sujuvampi pelata ja kenttäsuunnittelultaan kekseliäämpi.

Rankka lainahöyhenien käyttö kostautuu omaperäisyyden puutteena, mutta toisaalta toimivan kokonaisuuden vuoksi tämän voinee antaa anteeksi.

Tero Lehtiniemi

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.