Kriitikot ruotivat – Kotro, Putro ja Zholdak

Arno Kotro ja Christer Lybäck: Veitsenterällä

Kirjailija Kotro vasemmalla, kirurgi Lybäck oikealla. Kirurgin kädessä kirurgin veitsi.

Kirjailija tutustui kirurgiin ja kirjasi tämän uskomattoman elämän teokseen nimeltä Veitsenterällä.

Christer Lybäck syntyi 59 vuotta sitten tavalliseen perheeseen: isä, äiti ja vanhempi veli. Sitten isä kuoli ja alkoi Christerin vuosia kestänyt vankilakierre: varkauksia, viinaa, tuomioita, viinaa, itsemurhayrityksiä, viinaa.

Eräänä päivänä, eristyssellissä, Christer havahtuu. Hän alkaa opiskella. Vuodessa keskikoulu, toisessa lukio. Lääkäri 35-vuotiaana, tohtori vuonna 2004.

Naisia ja nopeita autoja, mutta ei viinaa. Tänään menestyvä kirurgi ja plakkarissa oma sairaala.

Christer Lybäck on poikkeusyksilö eikä hänen elämälleen voi jaella tähtiä. Mutta Kotron ja Lybäckin napakalle ja vetävälle kirjalle voi antaa kolme tähteä.

Siinä on kovan elämän maku ja määrätietoisen ihmisen meininki. Ja sitä on lysti lukea, sillä tuo määrätietoisuus, sitä tekee mieli alkaa opetella.

Jaana Semeri

Samuli Putro: Tavalliset hautajaiset

Tänä syksynä ilmestynyt Samuli Putron kolmas sooloalbumi Tavalliset hautajaiset, on paluu Zen Cafen juurille. Levy on sähköinen ja tiukasti soitettu bändilevy.

Yksi levyn helmistä on Olet puolisoni nyt -laulu, jossa Putro kertoo koskettavan tarinan kahden vanhuksen rakkaudesta, joka kestää elämän loppuun asti.

Putrolla on taito kirjoittaa fiktiivisistä ihmiskohtaloista täysin todentuntuisesti. Elokuvamaisella kerronnallaan hän maalailee Tavalliset hautajaiset -laulussa, minä-muodossa, yksinhuoltajaäidin elämää.

Musiikillisesti Putro ei tarjoile levyllä mitään uutta tai mullistavaa. Levyn ylivoimainen vahvuus ovat laulujen tarinat, jotka kuvailevat välillä jopa inhorealistisen pikkutarkasti tavallisen ihmisen elämää.

Tekstinkirjoittajana Samuli Putro kiilasi itsensä Suomen huipulle palkitulla soololevyllään Elämä on juhla, vuonna 2009. Kotona viinilasin ääressä uudet laulut puhuttelevat edelleen, mutta keikoilla punnitaan onko Putro...Back to rock?

Mikko Harjunpää

Andriy Zholdak: Kirsikkapuisto

Kaikki Turun Kaupunginteatterin Kirsikkapuistossa on monumentaalista.

Tuho ei uhkaa vain aateliskartanoa, vaan muinaisen Rooman kaltaista valtakuntaa. Krista Kosonen ei näyttele vain Ljuba Ranjevskajaa, vaan myös kaiken rakkaudelle uhraavaa Kleopatraa. Pikku-prinsessoille, Anja-Alma Pöystille ja Varja-Riitta Salmiselle ei jää paljon perittävää, ei suloa, sulhasia eikä myötäjäisiä.

Käsiohjelmassa ohjaaja Andriy Zholdak nimeää aiheekseen rakkauden. Silti eniten tuntuu olevan kyse ajasta, ajan päättymisestä. Teeman huipentaa loppukohtaus, jossa Firs-palvelijaa näyttelevän Aarre Karénin karisma valaisee hiljenevän näyttämön.

Esitys keskittyy tarinan sijasta tunteeseen. Se ei kiinnostu näytelmän yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta, mutta alun teatterimanifesti, eli keväällä kohua herättänyt ohjaajan kirje työryhmälle, julistaa elitismin oikeutusta, suuren taiteilijasielun ja mitättömän pikkusieluisuuden vastakkainasettelua.

Romahtavan suuruuden kuvat ovat pakahduttavan kauniita, upottavia, assosiaatiot villejä.

Outi Lahtinen

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.