Kuvataiteilija Kivi pokkasi Ars Fennican

Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican on saanut tänä vuonna kuvataitelija Jussi Kivi.

Perusteluissa sanotaan, että Kivi on luonut oman kosmologiansa, jossa yhtyvät henkilökohtaisuus ja universaalisuus. Hänen teoksissaan sekoittuvat todellisuus ja kuvitelma.

Kiven ja neljän muun ehdokkaana olleen töitä on näyteillä nykytaiteenmuseo Kiasmassa Helsingissä.

Palkinnon arvo on 34 000 euroa. Palkinnon myöntää Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö.

Ars Fennica jaettiin tänä vuonna 18:tta kertaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.