Laaja Hannu Väisäsen näyttely esillä Tampereella

Moniulotteinen taiteilija Hannu Väisänen esittäytyy tamperelaisen Sara Hildenin taidemuseon kevätkauden näyttelyssä. Näyttely on avoinna 4. kesäkuuta saakka.

Vuonna 1951 syntynyt Väisänen on maamme kansainvälisesti arvostetuimpia taiteilijoita. Hän on taidemaalari ja graafikko, mutta myös kirjoittaja, lavastaja ja esiintyjä. Laajalle yleisölle hän tuli tutuksi vuonna 1999 uudella Kalevala-kuvituksellaan.

Hildenin museo keskittyy Hannu Väisäsen uusimpaan tuotantoon. Näyttelyn keskeinen teos on Siirrettävä kappeli. Suurikokoinen kappelirakennelma on esillä museon keskiaulassa. Rakennelma ei ole jonkin tietyn uskonnon tai kulttuurin kappeli, vaan sakraalirakennus, jota ihminen on aina kuljettanut mukanaan todisteena kaipauksestaan kohti korkeampaa ja pyhää.

Näyttelyssä on esillä runsaasti maalauksia ja kolmiulotteisia teoksia, jotka Väisänen on toteuttanut eri kulttuurien myyttejä ja kulttiesineistöä kohtaan tuntemansa kiinnostuksen pohjalta. Kaikki teokset ovat 1990-luvulta. Suuri osa niistä on aivan uusia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.