Leijat Helsingin yllä näyttämölle

"Drakarna över Helsingfors" eli "Leijat Helsingin yllä" on Kjell Westön kiitetty suosikkiromaani, joka nähdään torstaista alkaen myös Viirus-teatterin näyttämöllä Helsingissä Reko Lundánin dramatisoimana ja ohjaamana. Lippujen ennakkomyynti on ollut teatterin historiassa ennätyksellistä. Viirus-teatterin johtaja, Johan Storgård, tulkitsee näytelmässä useita eri rooleja. Storgård sanoi Huomenta Suomen haastattelussa tänään, että Reko Lundán on erittäin tarkkanäköinen henkilöohjaaja, joka katsoo henkilöt sisältäpäin, näkee niiden sisäistä elämää ja antaa paljon vapautta näyttelijälle rakentaa roolia.

Keskiluokkainen Helsinki

Kertojina ovat Bexarin sisarukset Marina ja Rickard, joita näyttelevät Hovimäestä tuttu Nina Hukkinen ja Patrick Henriksen. Viiruksen johtaja Johan Storgård nähdään mm. perheen isänä Henrikinä ja lapsia Palokunnankentällä kiusaavana Raaka-Rottana. Näytelmä jakaantuu kolmeen osaan: kertojien lapsuuteen, nuoruuteen ja lopulta nousukauden, perheiden perustamisen ja laman sävyttämään aikuisuuteen. Helsinki esittää näytelmässä tärkeää osaa, Punavuori, Munkkiniemi ja Kallio heijastuvat kuvina seinille. Näyttelijät ovat enimmäkseen 70-luvulla syntyneitä eli kymmenen vuotta Westötä nuorempia. Mutta itse tarinan ydin ei siitä muutu; rakkaus, haluttomuus ymmärtää ja kyvyttömyys ilmaista tunteitaan on ajatonta.

Elokuva rahoitusta vaille

Leijat Helsingin yllä -romaanista valmistellaan myös elokuvaversiota tuottajana Claes Olsson. Mikäli rahoitus järjestyy, elokuvan ohjaa ensi kesänä Pieni pala jumalaa -sarjan ohjaaja Peter Lindholm. Hän myös käsikirjoittaa version yhdessä ruotsalaisen käsikirjoittajan kanssa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.