Linda McCartneyn valokuvia esille Kuopioon

VB-valokuvakeskuksessa Kuopiossa on ensi kesänä mahdollisuus tutustua Linda McCartneyn 1960-luvulla ottamiin valokuviin muun muassa aikakauden tunnetuimmista yhtyeistä Beatlesistä ja Rolling Stonesista.

Kuopiossa voi tutustua ensi kesänä Linda McCartneyn ystävistään ja kavereistaan kuusikymmenluvulla ottamiin valokuviin. Sixties - Portrait of an Era -näyttelyn nimiä ovat paitsi Beatles myös Rolling Stones, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Doors, Aretha Franklin ja lukuisat muut 1960-luvun muusikot.

Kuopiolaisen VB-valokuvakeskuksen tuottama näyttely on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Sixties koostuu yli 80 mustavalko- ja värikuvasta. Monet ovat kuvanneet tähtiä, mutta Linda McCartney pääsi harvinaisen lähelle heitä. McCartneystä on sanottu, että hän oli pikemminkin bändin jäsen, jonka soitin oli kamera, kuin kohteitaan ulkopuolelta tarkkaileva ja tallentava kuvaaja. Useat hänen kuvattavistaan olivat myös hänen ystäviään tai tuttujaan.

Linda Eastman (1941-1998) aloitti uransa valokuvaajana kesällä 1966 kuvaamalla Rolling Stonesia New Yorkissa. Eastman opiskeli taidehistoriaa Arizonassa, mutta valokuvaajana hän oli itseoppinut. Vuonna 1967 hänet kutsuttiin Beatlesin lehdistötilaisuuteen, jossa hän tapasi Paul McCartneyn. Kaksi vuotta myöhemmin he avioituivat.

Valokuvauksen lisäksi Linda muun muassa soitti ja lauloi miehensä Wings-yhtyeessä, oli vegetarismin puolestapuhuja ja neljän lapsen äiti. Hän kuoli syöpään vuonna 1998. Näyttely avataan Kuopiossa 3. kesäkuuta ja se on esillä kolme kuukautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.