Lisää lahkon uhreja Ugandassa

Ugandalaisen tuomiopäivän lahkon jäljiltä on löytynyt lisää ruumiita.

Ugandan palanut lahkokirkko

Maan kansanedustaja Jim Muhwezi kertoi tänään viranomaisten löytäneen lisää ruumiita joukkoitsemurhan tehneet uskonlahkon jäljiltä. Viranomaiset olivat löytäneet ainakin 153 ruumista kahdesta haudasta, jotka sijaitsivat uskonlahkon kirkon alueelta. Kaivaukset jatkuivat alueella vielä tänään. -Näyttää siltä, että ruumiit ovat olleet haudassa jo ainakin vuoden, kertoi Muhwezi. Hän sanoi, että haudasta oli löydetty myös sellaisia, jotka oli haudattu köysi kaulansa ympärillä.

Tuomiopäivän uskonlahkoon kuuluneet tekivät viime viikon perjantaina kirkossaan joukkoitsemurhan, jossa kuoli ainakin 330 ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan kuolleita oli yli 500. Ugandan poliisi ilmoitti tänään, että tapausta tutkitaan mahdollisena joukkoitsemurhana vain uskonlahkon johtajien osalta. Muiden kuolleiden katsotaan joutuneen joukkomurhan uhriksi sillä perusteella, etteivät he välttämättä tienneet kohtalostaan saapuessaan kirkkoon 17. maaliskuuta. Eilen esitettiin arveluja, ettei lahkon johtaja Joseph Kibweetere olisikaan kuollut seuraajiensa mukana, vaan poistunut kirkosta ennen tapahtumaa.
(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.