Lottamyyttiä ravistellaan kesäteatterissa

Lottamyyttiä puretaan Q-teatterin esityksessä Suomenlinnan kesäteatterissa.

Kolmesta kertomuksesta koostuva Siniväriset-näytelmä käy läpi mm. komedian, laulun ja tanssin keinoin isänmaan muuttumista jatkosodasta tähän päivään.

Näytelmä avaa toisenlaisia näkökulmia kliseisistä pyhimisenkeleistä, Lotista, joita oli Suomessa noin 230 000.

Kaikki eivät kestäneet rintaman raakaa todellisuutta.

- Se puhtauden vaatimus ja sen äärimmäisen ihanteen kannatteleminen on ollut kohtuuton vaatimus. Mutta koska sodassa on myös murtuneita ja heikkoja ihmisiä, niin täytyy ottaa huomioon myös niitä, joille ei yleensä anneta niin paljon puheenvuoroa, sanoo näytelmän ohjaaja Heidi Räsänen.

Siniväriset vie myös 70-luvulle perheeseen, johon sota on jättänyt jälkensä puhumattomuutena. Ohjaaja haluaa herättää kysymyksiä suomalaisuudesta.

- Minkälaisia suomalaisia me olemme ja miksi meistä on tullu sellaisia. Näytelmä laittaa myös arvostamaan meidän erityispiirteitä, sisukkuutta, hiljaisuutta ja herkkyyttä.

Outi Nyytäjän anarkistisessa kertomuksessa väkivaltaisesta tyttöjoukosta aletaan kouluttaa armeijan erikoisyksikköä. Vanhat ja uudet arvot törmäävät kunnolla yhteen, toisin kuin todellisuudessa.

- Minua ei mikään niin kauhistuta, kun tuo iloinen isohampainen poika, Stubb, joka brändää Suomea semmosen ikivanhan porukan kanssa, jossa ei ole yhtään uutta ajattelijaa. Siitä nyt syntyy se arvo, se on musta kauheinta mitä täällä tehdään.Se on ihan kuin valittaisiin Ester Toivonen, joka olikin kaunis, uudelleen missiksi.Tämä on suomalainen tapa hakea arvoja., arvioi kirjailija ja dramaturgi Outi Nyytäjä.

Populismi ja helpot selitykset jyräävät Suomessa; älyllinen keskustelu asioiden syistä on harvinaista.

- Tässä maassa ei voi syntyä keskustelua puolesta ja vastaan, se on aina huutoäänestys, niinkuin nähtiin EU-vaaleissa, hirveä hösötys ja hässäkkä, mutta mitään ei saatu aikaan, Nyytäjä painottaa.

Katso Pekka Niemiahon juttu (Kymmenen uutiset 9.6.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.