Madonnan lapset saapuneet jo Suomeen?

Poptähti Madonnan Suomen torstain keikka näkyi jo tänään Helsingin keskustassa, kun sadat Madonna-fanit täyttivät hotelli Kämpin edustan.

Huhupuheiden perusteella Madonnan piti vierailla majapaikassaan hotelli Kämpissä ennen tämän illan keikkaansa Tallinnassa ja ennakkotieto houkutteli ihmisiä paikalle. Parinsadan fanin Madonna-päivystys sai alkunsa kahdesta tummalasisesta autosta, jotka pysähtyivät hotellin eteen puolenpäivän jälkeen. Silminnäkijähavainnon mukaan autosta saapuivat Madonnan lapset ja lastenhoitaja.

Tummalasiset autot olivat hetken hotellin edessä parkissa ja ihmisiä alkoi kerääntyä. Osa paikallaolijoista ei tiennyt, miksi autot pysähtyivät ja ketä he odottivat.

Odotus oli kiihkeää. Erityisesti nuoremmat paikallaolijat puristivat digikameroitaan rystyset valkoisena. Jokainen ohi ajava tummempi auto kiinnitti odottavat katseet.

Tapahtumapaikalla alusta asti seisoskellut Nici Rumbin kertoo, että tosifanin täytyy olla paikalla.

- Mä oon fanittanu Madonnaa sellaset viisi vuotta ja ajattelin tulla katsomaan, että mikä on meininki.

Vaikka Madonnan tapaamisen halu on kova, Rumbin on kuitenkin realisti.

- Tuskinpa häntä tapaan. Taitaa asua jo tuolla ylhäällä sviitissä, niin kuin kaikki muutkin tähdet.

Hotellivirkailijoiden kehotuksista huolimatta ihmiset pysyivät hotellin edustalla. Katugallupin perusteella ihmiset seisovat hotellin edessä vielä pitkään. Osa ei nimittäin aikonut poistua paikalta ennen kuin itse tähti saapuu paikalle.

Madonnan konsertti järjestetään Helsingin Jätkäsaaressa torstaina. Paikalle odotetaan noin 85 000 ihmistä.

Hotellissa kolme lasta?

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että hotelliin olisi saapunut Madonnan neljästä lapsesta kolme Rocco, David Banda ja Mercy sekä heidän hoitajansa. Vanhinta lasta, Lourdes-tytärtä eivät silminnäkijät seurueessa havainneet.

Uteliaisuus Madonnan suunnitelmista ja vapaa-ajan vietosta on käsinkosketeltavaa niin Suomessa kuin lahden toisella puolella Virossakin. Virossa lehdistö on arvuutellut tänään Madonnan vapaa-ajan ohjelmaa. Madonna on vienyt neljä lastaan ja poikaystävänsä Jesus Luzin jokaisessa maassa erilaisille pienille retkille historiallisiin kohteisiin ja esimerkiksi veneretkille. Madonnan onkin uumoiltui vievän lapsensa Suomessa esimekiksi Suomenlinnaan, Korkeasaareen tai Linnanmäelle.

Monet virolaiset fanit ovat pahoillaan, että Madonna aikoo yöpyä mieluummin Helsingissä kuin Tallinnassa.

(MTV3)

Katso Mari Karppisen raportti (Kymmenen uutiset 4.8.2009)

MADONNA-FANIT KERÄÄNTYIVÄT ODOTTAMAAN TÄHTEÄ HOTELLI KÄMPIN EDUSTALLE HELSINGISSÄ.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.