Madonnan lopuista konserteista vain Göteborg loppuunmyyty

Madonnan kahdestatoista jäljellä olevasta Euroopan konsertista vain sunnuntain Ruotsin Göteborgin esiintyminen on loppuunmyyty. Suomessa loppuunmyydyn konsertin näki eilen ainakin 85 000 katsojaa.

Madonna on peruuttanut konserttinsa Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa, kertoi kiertueen manageri tänään. Konsertin oli määrä olla 20. elokuuta.

Paikallisen median mukaan pääsyy konsertin peruuntumiseen oli huonosti menestynyt lipunmyynti. Järjestäjät kuitenkin kiistävät tämän syyn.

Kyseessä on toinen Madonnan peruttu konsertti sitten heinäkuun. Etelä-Ranskan Marseillen esiintyminen peruutettiin, kun lava romahti rakennusvaiheessa tappaen kaksi työntekijää.

- Syy peruuttamiseen on ennalta-arvaamattomat logistiset ongelmat, kertoo Live Nation -firman toimitusjohtaja Laszlo Borsos Budapestissa.

- Lipunmyynnissä ei ole ollut ehdottomasti mitään ongelmia, hän vakuuttaa.

Slovenian median mukaan konserttiin oli myyty vain 7 000 lippua, kun niitä yhteensä oli myynnissä 63 000. Ljubljanassa on 250 000 asukasta.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.