Mannerheim-kuvaukset siirtyvät vähintään marraskuulle - Harlin lähti ohjaamaan Georgiaan

Mannerheim-elokuvan aloitus siirtyy jälleen.

Mannerheim-elokuvan kuvausaikataulua ei voi vielä vahvistaa rahoituksen keskeneräisyyden vuoksi. Tuottaja Markus Selinin mukaan kamerat voidaan käynnistää kahdeksan viikkoa rahoituksen järjestymisestä.

- Heinäkuussa meillä oli erittäin suotuisia neuvotteluja, mutta nyt elokuussa Eurooppa on hiljaisempi, koska siellä on lomakausi menossa, Selin kertoo.

Neuvottelujen ohella Mannerheim-tuotanto hakee tukea Euroopan unionin elokuvarahoitusinstanssilta, jolta odotetaan vastauksia 24. syyskuuta. Selin on toiveikas rahahanojen avautumisen suhteen.

- Se on iso mylly ja siellä on paljon hakijoita eri puolilta Eurooppaa. Mutta ainakin tämä on sen näköinen hanke, että voisi kuvitella että sieltä saa rahoja.

Silti salamyhkäisyyden verho leijuu rahoituspäätösten yllä. Yhtiö on vaitonainen mahdollisista yhteistyökumppaneista.

- Ennen kuin sopimukset on allekirjoitettu ja ollaan nähty, että homma toimii myös käytännössä, olemme todenneet, että etenkin tässä tuotannossa niistä on turha puhua etukäteen, Selin muotoilee vastaustaan.

Mannerheim-elokuvaa kuvataan kolmena vuodenaikana, joten siinä mielessä kuvaukset voidaan Solar Filmsin mukaan aloittaa periaatteessa milloin tahansa.

Harlin päätyi yllättäen kuvaamaan Georgiaan

Mannerheim-elokuvan viivästyminen antaa ohjaaja Renny Harlinille mahdollisuuden aloittaa uuden elokuvan kuvaukset Georgiassa syyskuun puolivälissä.

Kyseessä on Solar Filmsin mukaan toiminnallinen draamaelokuva vuoden takaisesta Venäjän ja Georgian sodasta. Siinä amerikkalainen journalisti ja valokuvaaja joutuvat juttumatkallaan sodan osapuolten ristituleen. Toistaiseksi nimettömän elokuvan tuotantoyhtiö on Rex Films Los Angelesissa.

Keikka Georgiaan tuli erittäin nopealla aikataululla.

- Renny kuuli tästä produktiosta noin puolitoista viikkoa sitten ja lopullisen päätöksen ohjaamisesta hän teki ihan muutama yö sitten, Selin kertoo.

Mannerheimin osaan valmistautunut Mikko Nousiainen saa Harlinin myötävaikutuksella elokuvasta ison roolin.

Käytännössä siis myöskään Mannerheim-elokuvan kuvaukset eivät voi alkaa ennen marraskuun puoltaväliä, sillä sekä Harlin että Nousiainen ovat siihen asti uuden elokuvan kuvauksissa. Myös osa Mannerheim-elokuvan työväestä saattaa työllistyä Georgiassa kuvattavaan sotaelokuvaan, Selin arvioi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.