Manserockin legendat kohtaavat hyväntekeväisyyskonsertissa

Joukko tamperelaisen rockin konkareita esiintyy perjantaina yhdessä ja samassa konsertissa Tampereen Tullikamarilla. Lavalle astuvat muun muassa Juice Leskinen, Pate Mustajärvi, Martti Syrjä, Veltto Virtanen, Moog Konttinen, Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Rale Koivisto. Manserockin Legendat -konsertin järjestää Tampereen Lastenklinikan Tuki ja sen tuotto käytetään syöpään sairastuneiden lasten hyväksi. Konsertti on loppuunmyyty. Toiminnanjohtaja Titta Partanen kertoo kiinnostuksen konserttia kohtaan olleen niin kovan, että kaikki 1 500 lippua myytiin ilman ainuttakaan maksettua lehti-ilmoitusta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.