Matti Ijäkselle elokuvataiteen valtionpalkinto

Ohjaaja Matti Ijäs on saanut tämänvuotisen elokuvataiteen valtionpalkinnon.

75 000 markan valtionpalkinto luovutettiin Matti Ijäkselle tänään Helsingissä.

Ijäs on erityisen kansallinen ja syvästi omaperäinen elokuvantekijä, mistä syystä hänen elokuvansa matkustavat ja menestyvät hyvin myös maailmalla, perusteluissa todetaan.

-Näinä aikoina on erityisesti kysyntää sellaisille elokuville, jotka onnistuvat koskettamaan vastaanottajia ja pysäyttämään heidät sen äärelle, mikä elämässä on tärkeää, palkinnon luovuttanut kulttuuriministeri Suvi Lindén totesi. Hän viittasi puheessaan siihen, kuinka tietoyhteiskunnan sisällöt ovat liukumassa entistä enemmän viihteen suuntaan, ja kuinka tarjonnan kasvu ohentaa sen laatua resurssien pysyessä ennallaan.

Matti Ijäs on käsikirjoittanut ja ohjannut poikkeuksellisen laajalla fiktiivisen kerronnan alueella aina television lastenohjelmista pitkiin teatterielokuviin. Useimmat hänen töistään perustuvat tekijän omaan näkemykseen maailmasta ja sen asukkaista. Niille on ominaista näyttelijäntyön ja kielen syvällinen ja oivaltava ymmärtäminen, vahva atmosfäärin taju sekä kyky rakentaa koskettavia ja monikerroksisia henkilöitä. Ijäs osoittaa kauniisti ihmisten ylevissä pyrkimyksissä piilevän komiikan samoin kuin heidän koomiseen toimintaansa monesti sisältyvän tragiikan, todetaan perusteluissa.

Matti Ijäksen Pala valkoista marmoria voitti viime vuonna arvostetun Prix Italian yksittäisten tv-elokuvien sarjassa. Muutenkin miehen töitä on palkittu kotimaassa ja maailmalla tiuhaan.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.