Menestyksekäs bussilinja toi muotoilupalkinnon

Vuoden teolliseksi muotoilijaksi on valittu Reijo Markku.

Tänään palkinnon vastaanottanut Markku kuvailee työtään yleisöpalveluksi.

– Meidän on tulkittava käyttäjän tunteet ja tarpeet ja vietävä ne läpi koko suunnittelun, Markku sanoo.

Markun suunnittelu, jos mikä, tulee lähelle tavallista kaduntallaajaa: 30 000 ihmistä käyttää päivittäin Helsingin seudun Jokeri-bussilinjaa, jota Markku on ollut suunnittelemassa sen alusta asti. Linja avattiin vuonna 2006.

– Poikittaisliikenne pääkaupunkiseudulla oli mahdottoman hidasta ja hankalaa, sanoo Markku.

– Matkustaminen itä-länsisuunnassa edellytti liikennevälineen vaihtamista keskustassa. Se vei tietysti matkustajalta turhaa aikaa ja kuormitti keskustan liikenneväyliä.

Menestyslinja Jokeria seuraa 11 runkolinjaa, joiden suunnittelussa Markku on ollut mukana. Verkoston on määrä valmistua vuonna 2022.

– Joukkoliikenne on saatava mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja houkuttelevaksi, nopeaksi ja turvalliseksi. Samalla kustannukset omien väylien rakentamisessa nouset valtavan suuriksi. Teollisen muotoilijan on löydettävä tästä paras mahdollinen kompromissi, tiivistää Markku.

Iloa joukkoliikenteeseen

– Teknisen toimivuuden lisäksi joukkoliikenteessä voisi olla ilahduttavia osasia ja mahdollisimman hyvä visuaalinen viestintä, joka tukisi varsinaista toimintaa, Markku pohtii.

Markku on ryhmineen ollut kehittämässä bussipysäkeille aikataulunäyttöjä, jotka kertovat miten monen minuutin kuluttua seuraava ja sitä seuraava bussi on tulossa. Tämä on erityisen tärkeää poikkeustilanteissa, ruuhkissa tai onnettomuuksissa.

HSL:n teollisen muotoilijan työhön on kuulunut myös se, mitä ensi ajattelemalla muotoiluksi mielletään: bussien sisustus ja pysäkkien muotoilu. Vastuisiin lukeutuu lisäksi rahastamisen suunnittelu.

– Kokonaissuunnittelu on tärkeää. Kaikkien palasten on toimittava kitkattomasti yhteen, sanoo Markku.

Jos hän saisi vapaat kädet, hän laittaisi pysäkeille myös viihtyvyyttä lisääviä asioita, kuten vaikka kahviautomaatin.

– Vielä tärkeämpää olisi toki saada polkupyörille helpot ja turvalliset parkkipaikat lähelle pysäkkejä.

Katso Merja Sundströmin juttu (Seitsemän uutiset 18.1.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.