Mielikuvitusystävä Maria Kallio

Espoon poliisissa työskentelevästä komisario Maria Kalliosta on vuosien varrella kehkeytynyt rakastettu hahmo. Punapäinen sisupussi ratkoo rikoksia nyt jo kymmenennessä kirjassaan. Kirjailija Leena Lehtolaiselle Maria on ystävä, jonka elämään hän sotkeutuu aika ajoin.

Innokkaat dekkarifanit tietävät kaiken oleellisen poliisi Maria Kalliosta. Hän on työhönsä intohimoisesti suhtautuva perheenäiti, joka rakastaa punk-musiikkia, salmiakkia ja Laphroaig-viskiä. Hänellä on sähäkän punaiset hiukset ja hän nauttii suuresti taitoluistelusta. Tai hetkinen, tuo viimeisin taisikin kuvata enemmän kirjailijaa itseään.

Leena Lehtolainen on rakentanut Maria Kalliosta todentuntuisen naisen antamalla hänelle piirteitä itsestään. Kustantajakin on tehnyt voitavansa Maria Kallion henkiin herättämisessä avaamalla poliisille omat nettisivunsa, joille se on koonnut nippelitietoa hahmon elämästä.

Maria Kallio -into saattaa haiskahtaa jo bisnekseltä, mutta Leena Lehtolainen vakuuttaa viihtyvänsä särmikkään naispoliisin seurassa.

- Minun ei ole mikään pakko kirjoittaa hänestä. Jos tuntisin kyllästyneeni häneen, antaisin olla. Haluan olla rehellinen lukijoilleni ja kirjoittaa oikeista syistä. Syvennyn välillä muiden kirjojen työstämiseen ja silloin Maria Kallio elää omaa elämäänsä minulta rauhassa. Sen jälkeen on taas mukava kohdata hänet uuden kirjan parissa, Lehtolainen pohtii.

Maria Kallion vannoutuneimmat fanit pyytävät ja vaativatkin Lehtolaiselta aina uutta kirjaa sankarittarensa vaiheista. Lehtolaisen keskittyminen muihin teoksiin ei heitä ilahduta, mutta kirjailija sanoo välttyneensä suoranaiselta painostukselta.

- Kustantaja on onneksi antanut minun kirjoittaa mitä haluan, sitä arvostan suuresti. Olen ymmärtänyt kollegoiden puheesta, ettei kaikille kirjailijoille tarjoilla samaa luksusta. Kyse on kai tuotteistamisesta ja ehkä vähän lukijoiden aliarvioimisestakin, kun luullaan, että vain tuttu ja turvallinen myy hyvin.

Yhteiskunnalliset mausteet

Tutkijankin töitä tehnyt Lehtolainen tarkkailee ympäröivää yhteiskuntaa analyyttisesti ja ammentaa ajankohtaisista ilmiöistä materiaalia kirjoihinsa. Dekkareiden rikokset kietoutuvatkin usein suurempien teemojen ytimeen.

- Kaikki kirjani ovat lähteneet liikkeelle jostakin havainnosta tai kysymyksestä, jonka ympärille juoni kehkeytyy. Tämän uusimman kirjani kohdalla minua alkoi yhä enemmän ja enemmän kiehtoa urheilumaailma ja etenkin doping. Minulla oli aiheesta muutama tosi hyvä lähde, Lehtolainen kuvaa vastikään ilmestyneen Väärän jäljillä -kirjan syntyprosessia.

Järjestyksessään 10. Maria Kallio -dekkari käsittelee paitsi urheilumaailman raadollisuutta myös monia muita teemoja. Kirjan keskeiseksi arvoksi kirjailija itse nostaa sananvapauden.

- Sananvapaus on perusarvo, jota ei aina voi pitää itsestäänselvyytenä. Nähtiinhän nytkin Pekingin kisoissa, miten toimittajien sananvapautta yritettiin rajoittaa. Urheilu ylipäätään nivoutuu nykyään niin tiiviisti yhteen politiikan kanssa, etteivät ainakaan urheilupomot voi olla sitä huomaamatta. Yksittäiset urheilijat eivät sitä varmaankaan ajattele, eikä heidän mielestäni tarvitsekaan.

Rauhaa rakastava dekkaristi

Väkivalta nousee myös usein esille Lehtolaisen kirjoissa. Uusimmassa dekkarissa pohditaan perheväkivaltaa sen eri muodoissa sekä sankarittaren itsensä kokemaa väkivaltaa ja sen seurauksia.

- Saattaa kuulostaa hupsulta dekkarikirjailijan suusta, mutta olen pasifistinen ihminen. Vastustan väkivaltaa, se ei koskaan ole ratkaisu ongelmiin. Haluaisin herättää lukijat ymmärtämään, että lyönnit oikeasti sattuvat ja että teatteriveri on eri asia kuin oikea veri.

Väkivalta-teeman ohella Lehtolainen tunnustaa lukkarinrakkautta politiikkaan. Hän sanoo ujuttavansa kirjoihin myös havaintojaan politiikan saralta. Näitä helmiä hän lupaa myös tuleviin teoksiin.

- Paavo Lipponen on viime aikoina tuottanut minulle suurta iloa, en tosin tiedä tulenko kirjoittamaan hänestä. Jos Paavo Lipposta ei olisi, hänet pitäisi keksiä. Minua ällistyttää hänen tapansa antautua näin innokkaasti yrityselämän palvelukseen. Se herättää kysymyksiä siitä, millaisia kytkyjä hänellä on ollut jo poliitikkovuosinaan.

Ajattelemisen aihetta

Kirjallisuustiedettä opiskellut Lehtolainen suuntasi vuosia sitten tarmonsa dekkareihin osin siksi, että häntä ihmetytti naisten vähäinen läsnäolo tällä pelikentällä. Hän onkin ilokseen saanut todeta, että monet suomalaiset naisdekkaristit ovat viime vuosina nostaneet profiiliaan.

- En ole ottanut suurisuuntaiseksi tehtäväkseni vaikuttaa lajityypin tai naisdekkaristien arvostukseen. En ylipäätään pyri vaikuttamaan, mutta hyvä juttu, jos kirjani saa lukijan oivaltamaan tai kyseenalaistamaan jotain. Sukupuoleen, rotuihin ja seksuaalisiin suuntautumisvaihtoehtoihin kohdistuva tasa-arvo on minulle tärkeää ja näitä kysymyksiä olen käsitellytkin. Tiedän kyllä, että jotkut ovat ärtyneet lempeästä tavastani kirjoittaa homoseksuaaleista, mutta ärtykööt rauhassa. Hyvä vaan, että herättää reaktioita!

Omia reaktioitaan Lehtolainen testaa lukemalla laajasti kaunokirjallisuutta. Senkin hän tekee pienessä protestihengessä.

- En ahmi kaikkia uutuuksia tuoreeltaan. Luen nyt Siri Hustvedtin kirjaa Kaikki mitä rakastin ja työpöydällä odottavat vuoroaan Sofi OksasenPuhdistus ja Anna-Leena HärkösenEi kiitos. Ajattelen kirjojen lukemisesta niin, etteivät kirjat happane siinä pöydällä. Eihän niissä ole parasta ennen -päiväystä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.