Mike Monroe: Kärsin anoreksiasta

Kolme vuosikymmentä rokkia on tarpeeksi yhdelle bändille. Näin on päättänyt Hanoi Rocks, joka lopettaa pitkän uransa räminällä. Tänään bändistä julkaistaan kirja, ja ensi viikolla alkaa jäähyväiskeikkojen sarja.

Hanoi Rocksin solisti Michael Monroe vaikuttaa miehekkäältä ja viehättävältä samaan aikaan. Aiemmilta vuosilta tuttu rokkimeikki saa miehen näyttämään lavalle valmiilta. Käsivarrella roikkuvasta puolison isosta käsilaukusta löytyy kaikkea mahdollista huuliharpusta valokuviin. Monroe nostaa esille kuvan, jossa hän poseeraa kameralle luurangon laihana.

– Anorektinen vaiheeni on yksi esimerkki asiasta, josta en ole aiemmin puhunut, mutta joka käy kirjasta ilmi. Kuntoilin silloin tuntikausia ja söin vain jotain salaattia. Kai mä vain halusin silloin osoittaa kaikille, että fuck you, Monroe pohtii.

Tänään julkaistava bändikirja Hanoi Rocks - All Those Wasted Years paljastaa Monroen mukaan lukijalleen kulissien takaisia tapahtumia Hanoi Rocksin suuruuden vuosilta. Kirjan monimerkityksinen nimi viittaa bändin jäsenten haluun sekoilla.

– Hukkaan ne vuodet eivät todellakaan menneet, joten sitä tuo wasted years ei tarkoita. Pojat vaan tykkäs dokaa 24/7, joten siinä mielessä oli aika wasted. Mä ite olin aika tavalla erilainen ja vältin sekoilua sekoilun vuoksi. Hanoi oli mulle pikemminkin henkinen matka ja sielun etsintää.

Tukholman opit

Historiansa aikana monella eri kokoonpanolla soittanut yhtye sai alkunsa vuonna 1979. Hanoi Rocksin alkutaival osoittautui karikkoiseksi ja bändi vietti puoli vuotta Tukholman kaduilla.

– Se oli mieletöntä aikaa, kun ei ollut mitään menetettävää. Siivosin vessoja aamulla kuudesta kymmeneen ja loppupäivä vietettiin kaduilla. Me treenattiin tunnelbanassa, Universitätet -asemalla. Sinne ei kuitenkaan saanut jäädä yöksi. Päivisin me päästiin käymään bändin ruotsalaisen rumpalin duunipaikalla suihkussa. No, sellaista se oli. Sitten alettiin rundaamaan Suomessa ja Seppo Vesterinen alkoi manageerata meitä.

Pian bändin jäsenet saivat kokea aivan toisenlaista kohtelua. Hanoi Rocks löi itsensä läpi etenkin Kaukoidässä.

– Ne Japanin ekat vuodet oli aika hulluja. Ne diggas meistä valtavasti. Oisko siksi, että me oltiin niin söpöjä ja meillä oli värikkäitä kuteita. Meidän biiseissä ja tietenkin bändin nimessä oli myös viittauksia Kaukoitään. Mutta ei meitä pelkästään tytöt siellä fanittaneet, oli faneissa kundejakin, Michael Monroe muistelee.

Eri teille

Hanoi Rocksin vauhti tyssäsi hajoamiseen vuonna 1985. Bändin toiminnan lopettaminen ihmetytti monia ja sai aikaan kiihkeää spekulaatiota hajoamisen syistä.

– Kyllä se pääsyy silloin oli rumpali Razzlen kuolema auto-onnettomuudessa. Myös basisti Sam Yaffan päätös lähteä bändistä vaikutti totta kai. Yhtäkkiä oli osa perheestä poissa eikä perheenjäsenien jättämää aukkoa paikata noin vain. Kyllä me tosin yritettiin joitain tyyppejä, mutta ei siitä tullut mitään. Ehkä jos ois ymmärretty pitää taukoa vaikka puoli vuotta ja katsoa sitten, mutta me vain ajauduttiin erilleen.

Jotain jäi ilmeisesti kaihertamaan, sillä bändi koottiin uudestaan reilun 15 vuoden jälkeen.

– Me tavattiin uudestaan Andy McCoyn kanssa vuonna 2001 ja tutustuttiin uudelleen. Löydettiin uusi connection silloin. Andykin oli oppinut kunnioittamaan mun biisintekotaitoja. Alettiin sitten tehdä uusia biisejä ja todettiin, että tämähän kuulostaa ihan Hanoilta. Bändi siis syntyi uudestaan eikä sitä lämmitelty henkiin vain rahan takia, Michael Monroe kuvailee.

Lopulliset jäähyväiset

Seitsemisen vuotta uutta tulemistaan tehnyt bändi on taas lopun edessä. Nyt Hanoi Rocks arkistoidaan lopullisesti ja kukin jäsen jatkaa omien projektiensa kimpussa.

– Me ollaan viety Hanoi niin pitkälle kuin se pystyi menemään. On hienoa lopettaa se näin, on a high note, Michael Monroe toteaa.

Hanoi Rocks lähestyy loppuaan pehmeästi, usean jäähyväskeikan voimin. Bändin viimeisiin viikkoihin sekoittuu intoa ja haikeutta.

– Meidän uraan on mahtunut paljon hyvää, upeita kohokohtia. Yksi sellainen oli se kun soitettiin Stokkan lipan päällä ja jumitettiin koko Helsinki. Myös siihen olen tyytyväinen, että kompromissejä ei musiikin suhteen tehty. Arvokkuus on säilynyt ja se on mulle tärkeämpää kuin levymyynti tai rahallinen tuotto!

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.