Mikko Nissisen Alberta Ballet ensi kertaa Suomessa

Suomalaisen Mikko Nissisen vuodesta 1998 johtama Alberta Ballet vierailee toukokuussa ensi kertaa Suomen Kansallisoopperassa. Alberta Ballet tuo Helsinkiin kolmen tanssiteoksen illan, jossa nähdään amerikkalaisen neoklassisen tyylin neron, George Balanchinen Rubies, kanadalaisen Dominique Dumais n sans d tour sekä Suomen Kansallisbaletissakin tanssineen, jo pitkään hollantilaisessa Nederlands Dans Theaterissa työskentelevän tanssija-koreografi Jorma Elon teos Blank Snow.

Vierailu on sikälikin kiinnostava, että tiukasta johtamisestaan ja uudistusmielisyydestään tunnettu Nissinen oli ehdolla Jorma Uotisen seuraajaksi Kansallisbalettimme johtoon. Nissinen kuitenkin hävisi vuosi sitten Kansallisbaletin äänestyksessä tanskalaiselle Dinna Bjornille, joka taas on tunnettu konservatiivisesta ohjelmistolinjastaan.

Alberta Ballet on perustettu vuonna 1966 ja se on Kanadan neljänneksi suurin tanssiryhmä. Ryhmässä on 23 tanssijaa ja sitä onkin erityisesti kiitetty sen tanssijoiden monipuolisuudesta ja nuorekkasta elinvoimasta. Alberta Ballet kiertää paljon Kanadaa ja se on vieraillut mm. Meksikossa, Kiinassa, Kuubassa sekä New Yorkissa, jossa New York Postin kriitikko Clive Barnes arvioi: ryhmä on vahva ja tyylikäs .

Mikko Nissinen tanssi aluksi Suomen Kansallisbaletissa, mutta siirtyi jo nuorena aluksi Hollannin Kansallisbalettiin (Het National Ballet) ja seuraavaksi Baselin balettiin sekä San Franciscon balettiin, jossa hän toimi ensitanssijana kymmenen vuotta. Tanssijan työnsä jälkeen Nissinen on keskittynyt opettamiseen ja balettiryhmien hallinto- ja johtotehtäviin.

Alberta Balletin esityksiä Kansallisoopperan Alminsalissa on kaksi, 7. ja 8. toukokuuta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.