MTV3 kävi Bon Jovin lavan sisuksissa - katso video

Tänään Helsingin Olympiastadionilla soittaa amerikkalaisen aikuisrockin suurnimi Bon Jovi.

28 vuotta sitten perustettu yhtye nauttii edelleen Suomessakin suurta suosiota. Täydellä stadionilla on noin 45 000 ihmistä.

MTV3 Uutiset pääsi iltapäivällä mukaan harvinaiselle kierrokselle Bon Jovin lavalle, sen taakse ja sisälle. Lavansisäinen työskentelytila tunnetaan nimellä The Underworld.

Lavan sisältä löytyvät mm. kitaristi Richie Samboran kymmenet soittimet, joiden rahallinen arvo on yli miljoona dollaria.

Siinä missä Sambora soittaa normikeikan aikana toistakymmentä kitaraa, Jon Bon Jovi käyttää yleensä vain kahta suosikkikitaraansa.

Bon Jovin kiertuehenkilökuntaan kuuluu 105 jäsentä. Lisäksi konsertti työllistää noin 200 suomalaista mm. auttamassa lavan rakentamisessa ja purkamisessa.

Lavaa rakennetaan kolme päivää ja se puretaan päivässä. Kaksi Helsingissä nähtävän lavan kanssa identtistä lavaa on jo kuljetettu seuraaviin konserttikaupunkeihin.

Kitaristi Richie Sambora on kärsinyt alkoholismista ja hän palasi bändiin jälleen kiertueen Euroopan osuuden alussa, 8. kesäkuuta. Huhtikuun lopussa alkaneen vieroitushoidon ajan häntä tuurasi kitaristi Phil X.

Bon Jovin lavapäällikkö Mike Rew kertoi esittelyn yhteydessä, että bändin ilmapiiri on hyvä Richien palattua porukkaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.