MTV3:n Uutisten tuore kysely: Guggenheim-museolle tyrmäys

Suomalaiset eivät ole lämmenneet Helsinkiin kaavaillulle Guggenheim-museolle uudesta ehdotuksesta huolimatta. Guggenheim-säätiö kertoi viikko sitten uudesta esityksestään, jossa tontin paikka vaihtui Katajanokalta Etelärantaan. Museon arvioidut nettokulut vuodessa olivat myös tippuneet kahden miljoonan euron verran.

MTV3:n Uutisten tuore kysely kertoo, että peräti 75 prosenttia, eli kolme neljästä, kyselyyn vastanneista vastustaa museohanketta. Runsas puolitoista vuotta sitten vastaavassa kyselyssä vastustajia oli 63 prosenttia.

Hankkeen kannattajien määrä on laskenut 19 prosentista 14 prosenttiin.

Raha edelleen kompastuskivi

Vastuksen syynä on edelleen raha. Guggenheim-säätiön alkuperäinen esityshän kaatui viime vuoden toukokuussa juuri rahoituksen epäselvyyteen Helsingin kaupunginhallituksessa äänin 8-7.

Uudessa ehdotuksessa säätiö kertoo, että sillä on tarvittavat yksityiset varat arkkitehtuurikilpailun järjestämiseen. Lisäksi säätiö sanoo, että muuhunkin museon rahoitukseen on tulossa yksityisiä sijoittajia.

MTV3:n kyselyssä suuri enemmistö, 87 prosenttia, katsoo, että valtion ei pidä osallistua kustannuksiin. Tässä ryhmässä nousua oli 15 prosenttiyksikköä aiempaan verrattuna.

"Liian kallis veronmaksajille"

Kysymykseen koko museohankkeen vastustamisen syistä 75 prosenttia vastasikin, että se on liian kallis veronmaksajille. Lähes puolet vastaajista olikin sitä mieltä, että museo pitäisi rahoittaa yksityisin varoin.

Museon aiheuttamien kulujen epäillään myös nousevan arvioitua suuremmiksi.

"Lisää rahaa ja turisteja Suomeen"

Guggenheim-museon puoltajista lähes 70 prosenttia näki uuden taidemuseon tuovan lisää turisteja Suomeen, Samalla kasvaisi myös Helsingin tunnettavuus kulttuurikaupunkina. Hanke toisi lisää rahaa Suomeen ja virkistäisi kulttuurielämää, uskovat museon kannattajat.

Keskustelu ja väittely Guggenheim-museosta jatkuu niin julkisuudessa kuin Helsingin kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Seuraava vaihe on tontin varaaminen museolle Etelärannasta ja arkkitehtuurikilpailusta päättäminen. Lopullinen ratkaisu rakennetaanko museo vai ei, on tehtävä vajaan kahden vuoden sisällä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.