Näin ostat mieluisan kirjalahjan!

Kirja-ammattilainen suosittelee joulupukin konttiin sotamuistoja, poliisin arkea ja vampyyritarinoita.

Joulussa on monelle parasta, että on kerrankin aikaa lukea. Sitä mukaa toivotuimpia lahjoja ovat kirjan sisältävät kovat paketit.

Kirjan ostaminen lahjaksi on kuitenkin haasteellinen tehtävä. Sen myöntää jopa kirjoja työkseen suositteleva Helsingin Töölön kirjaston informaatikko Marja-Leena Länsipuro.

– Niin paljon kuin olen kirjojen kanssa tekemisissä päivittäisessä työssä, tiedän, että kirjan hankkiminen lahjaksi on vaikeaa, jos ei tunne ihmistä läpikotaisin. Kirjat ovat silti meidänkin perheessämme hyvin suosittuja lahjoja, ja ostan itse niitä jopa sukulaisille ja ystäville.

Mitä ostaa miehelle?

Yksi haasteellisimmista kirjalahjan kohteista on aikuinen mies, joka ei yleensä lue paljon.

Länsipuro uskoo, että jos muut kirjat eivät kiinnosta, dekkari todennäköisesti kelpaa. Esimerkiksi Marko Kiven Finlandia-ehdokkaana ollut Kadotetut on oiva valinta.

– Kirjassa on paljon toimintaa, ja siinä kuvataan ilmeisesti varsin oikein poliisien työyhteisön keskinäisiä suhteita. Kilpeä on verrattu Matti Yrjänä Joensuuhun, ja ehkä hänen kuvaamansa suomalaisen pikkukaupungin poliisien elämässä onkin jotain samaa kuin Joensuun helsinkiläispoliisien elämässä.

Toinen Länsipuron suositus miehen lahjakirjaksi, John SimoninKoneen ruhtinas, on pääkaupunkiseudun kirjastojen loppuvuoden varatuin kirja.

– Olen itse vasta selaillut sitä, mutta se vaikuttaa oikeasti mielenkiintoiselta ja erittäin hyvin kirjoitetulta. Se saattaisi olla hyvä valinta varsinkin hieman vanhemmalle miehelle, esimerkiksi isälle.

Historiasta kiinnostuneille miehille Länsipuro suosittelee Henrik Meinanderin kirjaa Suomi 1944.

– Se on paitsi sodan ajan kuvaus, se on myös erittäin taitavasti kirjoitettu ja pitää otteessaan.

Länsipuro uskoo, että Jari TervonKoljattikin saa jouluna kiitollisia lukijoita.

– Kun seurasin oman perheen miesten lukemista, se oli kyllä yhtä naurunpyrskähdystä. Jos mies haluaa huumoria, tämä on minusta mainio valinta.

Naisille Carlssonia, Kähköstä ja Honkasaloa

Paljon lukevalle, kirjoja harrastavalle naiselle Marja-Leena Länsipurolla on lukuisia kirjavinkkejä.

– Yksi kirja, josta itse pidin kovasti ja jota olisin toivonut Finlandia-listalle, on Kristina CarlssoninHerra Darwinin puutarhuri. Se on pienikokoisena ja erittäin kauniina kirjana mainio lahjakirja. Se on lisäksi äärimmäisen mielenkiintoinen, sen kieli on tavattoman hienoa ja sen tarina pitää otteessaan. Itse luin sen melkein samalta istumalta kahteen kertaan.

Monica FagerholminSäihkenäyttämöä Länsipuro suosittelee niille, jotka ovat lukeneet Amerikkalaisen tytön.

– Koska tässähän se salaisuus sitten paljastuu: miten se amerikkalainen tyttö oikeasti kuoli.

Sirpa Kähkösen Kuopion elämää toisen maailmansodan aikana kuvaavan kirjasarjan viides osa, Neidonkenkä, on Länsipuron mukaan sopiva lahja sarjan aiemmat osat lukeneille.

– Kähkönen kirjoittaa erittäin miellyttävästi. Hän on historioitsija, eli faktatiedot ja ympäristön kuvauskin ovat aivan oikein. Hän on itse sanonut, että vaikka hän käsittelee vaikeita aiheita, kuten surua ja ahdistusta, hän haluaa kirjoittaa kirjansa niin, että ihmiset tulisivat niistä iloisiksi.

Suurelle yleisölle tuntemattomammista kirjailijoista Länsipuro nostaa esiin kymenlaaksolaisen Irja Sinivaaran.

– Sinivaaralla on erinomainen kertojan lahja. Syksyllä ilmestynyt Sinisiin ilmoihin on kuvaus Suusaaresta talvisodan aattona, eli kesällä ja syksyllä 1939.

– Yksi kirja, jota voisi suositella hyvin monenikäisille naisille, on Laura HonkasalonEropaperit. Se on hyvin omaelämäkerrallinen kirja avioeroperheen lapsesta ja nuoresta. Se kertoo, miten tavattoman kipeältä lapsesta tuntuu, kun perhe hajoaa ja isälle tulee uusi perhe ja puoliso ja miten eri kodeissa lapselta vaaditaan aivan erilaisia asioita ja hänellä on koko ajan sellainen tunne, että hän ei oikeastaan kelpaa. Kirjan kuvaus on erittäin hyvää ja koskettaa monia.

Helsingin Sanomien parhaan esikoisen palkinnon saanutta Leena ParkkisenSinun jälkeesi Max -kirjaa Länsipuro suosittelee ”erilaisuutta ymmärtäville”.

– Kirja kertoo siamilaisista kaksosista ja on aika erikoinen. Sitä ei voi suositella ehkä ihan kaikille, mutta sellaiselle se sopii, jolla on silmää erilaisuuden ymmärtämiselle ja käsittelemiselle.

Käännöskirjoista Länsipuro muistaa ranskalaisen Anna GavaldanLohduttajan.

– Gavalda kuvaa yleensä ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisen elämänmuutoksen alussa, on kyse avioerosta, niin kuin tässä tapauksessa, tai muista muutoksista. Hän on erittäin mainio kirjailija, ja hänen kirjoissaan on myös kivaa lämpöä.

Vampyyrit ovat in

Nuoret kirjojen ehdoton ykkönen on Länsipuron mukaan Stephenie MeyerinAamunkoi. Se on neljäs osa Houkutus-sarjaa, jota on myös filmattu. Kirjasta on pääkaupunkiseudun kirjastoissa tällä hetkellä yli 350 varausta.

Länsipuro kertoo, että kirjaa lukevat paitsi vampyyriromantiikan lumoamat teini-ikäiset tytöt myös tyttöjen äidit. Sarjan aiemmat osat Houkutus, Uusikuu ja Epäilys, ovat kirjastojen kestosuosikkeja.

Omassa hyllyssä odottaa uusin Westö

Vaikka kirjaston työntekijä käsittelee päivittäin satoja kirjoja, hän ehtii lukea niistä vain murto-osan. Marja-Leena Länsipuron hyllyssä odottavat joulua ainakin Kjell WestönÄlä käy yöhön yksin ja Monika Fagerholmin Säihkenäyttämö.

– Olen pitänyt valtavasti Westön neliosaisen Helsinki-sarjan aiemmista osista, ja tätä odotan todella paljon, varsinkin kun olen seurannut, kun perhe on sitä jo lukenut ja ainakin nuoremmat jäsenet ovat olleet siitä kovin innostuneita. Myös Fagerholmin Säihkenäyttämön lukemista odotan oikein, oikein kovasti.

. Lisää kirjavinkkejä jouluksi:Sanojen ajan viralliset Varjo-Finlandiat 2009.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.