Nuoren voiman liitto 80-vuotias

Suomen kirjallisuuden näkyviin vaikuttajiin kuuluva Nuoren voiman liitto täyttää 80 vuotta. Syntymäpäivää se juhlistaa huomenna Helsingissä ravintola Juttutuvassa Elävien runoilijoiden klubin esityksillä.

Illan aikana matkataan halki liiton historian aina tulenkantajiin asti. Nuoren suomenkielisen kirjailijapolven edustajat, tulenkantajat, kasvoivat vuonna 1908 perustetun Nuori Voima -lehden piireistä. Lehdestä sukeutuikin tuon kirjailijapolven keskeinen foorumi 1920-luvulla. Nuoren Voiman pitkäaikaisen päätoimittajan Ilmari Jäämaan johtava ideologia oli usko nuoriin kuten tulenkantajienkin.

Nuoren voiman liitto perustettiin vuonna 1921 Nuori Voima -lehden ympärille, kun lehden vapaamielisissä aktiiveissa heräsi toive "toveriliitosta, jonka jäsenet aina toimisivat edistyksen puolesta". Aluksi Nuoren voiman liittoa luonnehdittiin etuliitteellä Suomen nuorten askartelijain ja harrastelijain liitto, mutta sittemmin se suuntautui kirjallisuuteen ja kirjoittamisharrastukseen.

Liiton riveistä ovat nousseet monet Suomen merkittävät kirjailijat. Vuosisadan alun pessimististen sävyjen sijaan Nuoressa Voimassa korostuivat ajalle tyypilliset elämänrohkeus ja kulttuurioptimismi.

Jo 1910-luvulla Nuori Voima -lehdestä oli kehittynyt nuoren sukupolven kirjailijakoulu ja ensimmäinen julkaisufoorumi. Sen kaunokirjallisia avustajia olivat muun muassa Uuno Kailas, Viljo Kajava, Katri Vala, Saima Harmaja, Oiva Paloheimo, Mika Waltari, Helvi Hämäläinen, Toivo Pekkanen ja Pentti Haanpää.

Nuoren voiman liitto ylläpitää edelleen oman lehden lisäksi arvostelupalvelua harrastajakirjoittajille. Lisäksi se järjestää kirjoituskursseja, kilpailuja, kulttuuritapahtumia ja seminaareja.

Runouden kirjakerhona toimivan Elävien runoilijoiden klubin se perusti vuonna 1994 yhdessä WSOY:n kanssa. Klubi järjestää runoiltoja koko maassa ja julkaisee runouden vuosikirjaa MotMottia.

Yhä vireää Nuori Voima -lehteä avustavat tänäkin päivänä kirjailijat, arvostelijat, kääntäjät ja filosofit. Sen nykyiset päätoimittajat ovat Janne Porttikivi ja Teemu Ikonen.

Syntymäpäiväjuhlan ohjelmassa kuullaan muun muassa Katri Valan runoja Päivi Kankaan, Ella Kerannon ja Miira Sippolan esittäminä ja lisäksi seremoniamestari Martti Mäkelä tulkitsee P. Mustapäätä goottilaisittain. Kohti nykypäivää juhlijoita johdattelevat runoillaan Kalevi Seilonen, Rakel Liehu, Helena Sinervo ja Olli Heikkonen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.