Olavi Virta jälleen estradilla

Keski-Uudenmaan teatterin musiikkinäytelmä "Sanat Ola, sävel Virta" saa kantaesityksensä Järvenpää-talossa tänään. Paitsi Olavi Virran musiikista, näytelmä kertoo haaveista ja hyväksikäytöstä suomalaisessa musiikkimaailmassa vuonna 1959.

Olavi Virta oli suomalaisen iskelmämusiikin haltioituneimpia tulkkeja ja suurimpia vaikuttajia. Kari Rentolan näytelmässä esitellään suurelle kansalle tuntemattomampi mies, säveltäjä ja sanoittaja Olavi Virta.

-Kaikki on keksittyä mitä tässä tapahtuu, mutta sillä lailla totta, että kaikki tämä tapahtuu edelleen tänäkin päivänä, arvioi käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Rentola.

Olavi Virta -näytelmä

-Minä kerron tarinan iskelmälaulukilpailusta. Niin kuin me kaikki tiedämme, niin tänä päivänä se on edelleen totta. Tuhannet nuoret ympäri Suomea pyrkivät tähdiksi laulukilpailujen kautta, ehkä tänä päivänä vielä enemmän kuin Virran aikana.

-Virta niin kuin monet muutkin tämän suomalaiskansallisen koivumetsän ja pihkantuoksun hajuisen viihteen sankarit on ne meidän lähimmät juuremme sodanjälkeisen viihteen alueelta. Se kontaktipinta löytyy nuorillakin lähinnä vanhempiensa kautta tähän musiikkiin, kertoo Jani Uhlenius.
(MTV3)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.