Onko Paradise Oskar kärkikahinoissa – mitä sanovat vedonlyöjät?

Eurovisionin laulukilpailun finaaliin selvinnyt Paradise Oskarin kappale Da Da Dam on vedonlyöntitilastoissa hyvässä vedossa ja sen jäämistä kärkikymmenikön ulkopuolelle pidetään epätodennäköisenä.

Vedonlyöntitoimisto Unibetilla Suomi on kuudenneksi suosituin ehdokas viisujen kärkipaikoille. Ladbrokersin tilastossa Suomi on viidentenä jakaen sijan Viron ja Tanskan kanssa.

Toivottavasti tämä on enne, sillä viides-kuudes-sija on sama kuin Lordilla muutama päivä ennen viisufinaalia.

Vedonlyöntitilastojen suosituimpiin maihin kuuluvat tänä vuonna muun muassa Ranska, Iso-Britannia, Irlanti ja Azerbaidzhan. Liettua puolestaan pitää loppupään kärkipaikkaa.

Työpaikoillakin viisuveikkauksia

Vedonlyöntitoimistojen ulkopuolellakin kuhisee. Myös MTV3:n uutistoimituksen pöydälle on ilmestynyt epävirallinen lista, missä voi arvuutella Suomen sijoitusta.

Listan perusteella valtaosa sijoittaa Paradise Oskarin kymmenen parhaan joukkoon. Joukossamme näyttää olevan vain kolme "petturia", joista pahin pessimisti on sijoittanut Da Da Damin vihoviimeiseksi eli sijalle 25.

Suomen sijoitus selviää kutkuttavassa viisufinaalissa huomenna lauantaina.

Vetoa voi lyödä myös vaikka mistä muustakin, kuten vaikkapa maiden saamista pistemääristä. Lue lisää: Nähdäänkö viisufinaalissa nollamaita?

(MTV3)

Katso Tapio Nurmisen kommentit Münchenistä: (Huomenta Suomi 13.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.