Oopperalaulaja Kim Borg kuollut

Suuri suomalainen musiikkivaikuttaja Kim Borg on kuollut. Borg kuoli perjantaina kesäasunnossaan Tanskassa Humlebaekissa lähellä Kööpenhaminaa. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.

Borg kuului maamme kansainvälisesti menestyneimpiin laulajiin. Maailmalla hän oli kiinnitettynä tai konsertoi mm. Tukholman kuninkaallisessa teatterissa, Hampurin ja Wienin valtionoopperoissa, Metropolitanissa New Yorkissa ja Moskovan Bolshoi-teatterissa.

Borgin väkevä eläytyminen ja upea ääni pääsivät oikeuksiinsa suurissa basso-osissa esimerkiksi Boris Godunovina, mutta myös eräissä baritonitehtävissä, muun muassa nimiosassa Jevgeni Onegininissa.

Suomessa Borg tuli laajasti tunnetuksi paitsi lavaesiintyjänä, myös televisio-ohjelmista, joissa sanavalmis ja temperamenttinen taiteilija opetti nuoria laulajia. Pedagogina hän olikin erittäin pidetty. Tanskan kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun professori hän oli vuosina 1972-89. Vuonna 1972 hän julkaisi Suomalaisen laulajanaapisen.

Kööpenhaminassa pitkään asunut Borg edisti koko elämänsä ajan pohjoismaista yhteistyötä. Hän oli myös nostamassa Savonlinnan oopperajuhlia uuteen nousuun Martti Talvelan rinnalla. Borg toimi tuomarina useissa kansainvälisissä laulukilpailuissa. Hän myös sävelsi muun muassa kolme trioa, kaksi jousikvartettoa sekä 1990-luvulla kolme sinfoniaa.

Helsingissä elokuussa vuonna 1919 syntynyt Borg valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1946. Vuosina 1945-47 hän ehti toimia Keskuslaboratorio oy:n tutkimusinsinöörinä ennen antautumistaan menestyksekkäälle ja pitkälle musiikkiuralleen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.