Paradise Oskar vedonlyöjien kärjessä

Suomen euroviisuedustaja Paradise Oskar on noussut suosikkien joukkoon vedonlyönnissä. Vedonlyöntiyhtiö Unibet uskoo, että Paradise Oskar laulaa Suomen lauantain finaalissa kärkikymmenikköön.

Vedonlyönnin perusteella Suomella ja Virolla on yhtäläiset mahdollisuudet sijoittua viidenneksi finaalissa. Todennäköisimpänä voittajana pidetään Ranskaa. Seuraavana ovat Azerbaidzhan, Irlanti ja Iso-Britannia.

– Paradise Oskar esiintyi eilen loistavasti, kyllä täällä on vahva luotto top viiden kärkeen, kertoo Unibetin Antti Tikka.

Tikan mukaan vedonlyönti Euroviisujen sijoituksista vilkastui eilisen semifinaalin jälkeen.

Peliyhtiöllä on voittajavedon lisäksi käynnissä veto muun muassa siitä, mikä Pohjoismaa sijoittuu parhaiten. Tässä vedonlyönnissä Suomi on kärjessä; kovimpia haastajia ovat Tanska ja Ruotsi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.