Parin etsintä laajeni kulttuuribisnekseen – Tampereen Teatterissa esityksiä sinkuille

Elämänkumppanin etsiminen on saanut uusia muotoja. Tampereen Teatterissa tarjotaan vuoden alussa kaksi sinkuille suunnattua esitystä, joihin on varattu 60 katsojan sinkkukiintiöt.

Paikoista joka toinen on varattu naiskatsojalle ja joka toinen mieskatsojalle. Väliajan lopussa on mahdollisuus myös vaihtaa paikkaa, jos väliajalla löytyy sopiva seuralainen.

Tampereen teatterissa syksystä alkaen ohjelmistossa ollut romanttinen musikaali I love you because kertoo ihmissuhteiden kiemuroista. Alkuvuodesta järjestetään kaksi teemaan sopivaa sinkkuesitystä, joissa lemmen odotetaan leiskuvan myös katsomon puolella.

Yleisön parissa idea sinkkuesityksistä saa kiitosta.

– Hieno idea, ihan todella. Ja ihan uusi, en ole ennen kuullut, että muualla olisi tällaista ollut. Ja ihan kiva, leikkimielinenkin, käytetään kulttuuria hienoon tarkoitukseen, teatterikävijät Anneli ja Pekka Paldanius kommentoivat.

Teatterille deittipalvelu tarkoittaa uuden askeleen ottamista.

– Teatterin on houkuteltava katsojia monella eri tavoin, ei millään kepulikonsteilla. Tässä tapauksessa todettiin, että kun tämän näytelmän maailma on hyvin lähellä sinkkujen maailmaa, niin miksei kokeiltaisi pari kertaa tätäkin, Tampereen teatterin teatterinjohtaja Reino Bragge sanoo.

(MTV3)

Katso Siina Revon juttu Tampereelta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.